Frisbeegolfaamassa vauvan kanssa

Frisbeegolf on kiva ja rento ulkoiluharrastus, jota voi hyvin mennä pelaamaan vauvankin kanssa. Kävimme Ennin kanssa ensimmäistä kertaa frisbeegolfradalla viime viikonloppuna ja homma sujui kyllä hyvin. En itse tosin pelannut kuin yhden väylän harjoitusmielessä enkä seurannut muuta porukkaa koko kierrosta esimerkiksi metsäväylien kohdalla. Enni kulki mukana rattaissa ja kantorepussa. Iltapäivä oli silti mullekin ihan mieluinen, vaikken pelaamaan nyt päässytkään niin aktiivisesti. Ennin kanssa oli kiva kävellä kentällä ristiin rastiin ja nauttia kesäpäivästä. Ennikin tykkäsi katsella uusia maisemia ja ihmetellä lentäviä kiekkoja ja niiden heittelijöitä.



Olimme pelaamassa Puolarmaarin frisbeegolfkentällä, jonne on ihan viikko sitten rakennettu 7 uutta väylää. Kokonaisuus muuttui samalla muutenkin, sillä vanhojakin väyliä oli muokattu jonkun verran. Puolarmaarissa monet väylät kulkevat metsän läpi, eli se ei ollut ehkä kaikista optimaalisin kenttä kulkea vauvan kanssa. Toki kantorepussa vauva voisi kulkea metsässäkin, mutta itseä ainakin vähän pelottaisi liikkua vauvan kanssa liukkailla kallioilla ja varoa kompastumasta paksuihin juuriin. Frisbeen heittäminen voi myös olla hankalaa jos vauva on kantorepussa, sillä tasapaino muuttuu silloin täysin eikä heittokättäkään oikein pääse heilauttamaan kunnolla. Seuraksi kantorepun kanssa kuitenkin pääsee muulle peliporukalle helpommin kuin vaunujen kanssa.




Frisbeegolfin ideana on siis heittää frisbeetä mahdollisimman vähillä heitoilla jokaisen väylän lopussa olevaan koriin. Homma on siis samanlaista kuin oikea golf, mutta pelivälineinä on golfpallon ja golfmailan sijasta frisbee ja oma käsi, jolla se heitetään. Ei siis mitään suurta välineurheilua. Kentillä on vaihteleva määrä väyliä, mutta aika usein pelataan sama määrä väyliä kuin oikeassa golfissa, eli 18. Peliporukan pelaajat heittävät omaa frisbeetä vuorotellen sen mukaan, kuka milloinkin on kauimpana korista. Heittotekniikka on lajin tärkein muuttuja, mutta kiekkoja on myös olemassa erilaisia erilaisin ominaisuuksin. Kolme kiekkotyyppiä ovat draiveri, midari ja putteri. Aloittelija (kuten allekirjoittanut) voi kuitenkin hyvin heittää koko kentän läpi käyttäen vain yhtä, ihan sama millaista, kiekkoa.





Vaikka emme Ennin kanssa päässeet seuraamaan muuta seuruetta koko kierrokselle, kulki väylien välissä hyviä hiekkateitä, joilla pääsimme liikkumaan rattailla. Enni viihtyi rattaissa kohtuullisen hyvin ja välillä otin tytön myös kantoreppuun, josta hän näki paremmin maisemia. Kantoreppuun hän nukahtikin hetkeksi, mutta menin juttelemaan muille vähän liian nopeasti niin tyttö heräsi ja oli sen jälkeen pirteä kuin peipponen. Hiekkatietä oli joka tapauksessa kiva kulkea edestakaisin, nauttia kauniista kesäsäästä ja katsella kun ihmiset heittelivät kiekkoja. Raitista ulkoilmaa sai hyvin ilman osallistumista varsinaiseen peliinkin. Näin tuli myös Enni huomioitua paremmin ja hän varmasti senkin takia oli niin tyytyväinen koko reissun ajan. Loppukierroksesta kävimme kyllä auton puolella pikaruokailulla, mutta sekin hoitui helposti kun parkkipaikka oli ihan kentän vieressä.



Kävimme viime kesänä miehen kanssa pelaamassa frisbeegolfia aika monella kentällä pääkaupunkiseudulla. Monet kentistä olivat sellaisia, että niillä olisi ollut helpompi kulkea vauvan kanssa rattailla kuin Puolarmaarissa. Esimerkiksi Siltamäen rata on sellainen, että hiekkatiet kulkevat käytännössä kaikkien väylien vieressä. Siellä voisi siis rattaillakin hyvin seurata muuta peliseuruetta ja osallistua periaatteessa ihan peliinkin. Peliin osallistumisen ongelmana ehkä olisi käsien likaantuminen kun kiekko menee milloin mihinkin mutalammikkoon, jolloin vauvaa ei haluaisi nostella ja silitellä niin paljon. Ehkä helpoimmalla pääsee, jos joku on mukana ihan vauvan seuralaisena ja muut osallistuvat varsinaiseen pelaamiseen. Kantoreppu kannattaa myös joka tapauksessa ottaa mukaan, sillä se usein rauhoittaa vauvaa jos olo rattaissa alkaa kyllästyttää. Ja kantorepussa vauvaa on aika paljon helpompi kantaa kuin sylissä, varsinkin kun rattaitakin pitää kuitenkin työntää mukana.





Frisbeegolf on mukava kesäharrastus, joka sopii monentasoisille pelaajille. Pelatessa tulee ulkoiltua hyvin ja aurinkoisella kelillä väriäkin voi tarttua pintaan (puhumattakaan elintärkeän D-vitamiinin muodostumisesta iholla). Pelatessa ei tule hiki vaan tempo on mukavan verkkainen, joten vauvan tai lapsenkin kanssa pelaaminen onnistuu hyvin. Kyseessä on siis aika optimaalinen harrastus koko perheelle. Kenttien pinnanmuodot vähän rajoittavat kulkemista välillä, mutta kenttiäkin on onneksi paljon erilaisia. Löytyy niin metsäväyliin kuin puistoväyliin keskittyviä kenttiä, jolloin jokaiselle varmasti löytyy jotain. Ja ainahan voi lähteä mukaan ihan vaan seuraksi jos ei kiekkojen heittely itseä kiinnosta.

Kommentit

  1. Frisbeegolfia olisikin kiva joskus kokeilla. Aurinkoista juhannusviikkoa! P.s. blogissani on synttäriarvonta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, aurinkoista juhannusta (vaikka sääennusteet vähän pahalta tällä hetkellä näyttävätkin..)! Käynpä katsastamassa blogisi :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailman paras raparperipiirakka

Vauvan kanssa Hoplopissa

Kuinka minä pääsin lääkikseen