Oman rahankäytön seuraaminen - ja sen vaikeus

Suunnittelin tässä postauksessa esitteleväni omaa rahankäyttöä syyskuussa, mutta se ajatus kuoli heti alkuunsa kun en jaksanut kuun aikana kunnolla kirjata ylös, mihin kaikkeen sitä rahaa kuluikaan. Voinkin siis heti alkuun todeta, että rahankäytön tarkka seuraaminen voi olla yllättävän hankalaa, se kun vaatii ylimääräistä eforttia aina kun ostaa jotain. En yleensä ota kuittia pienemmistä ostoksista, eli kuittien tutkiminen jälkikäteen ei onnistunut, ja maksan osan ostoksista käteisellä, eli tiliotteen seuraaminenkaan ei ihan toiminut. Siispä tämän päivän postauksen aihe onkin lokakuun rahankäytön seurannan suunnittelu ja motivaatiopostaus itselle, että seurantaa tulisi oikeasti tehtyä. Seurannan tulokset on tarkoitus julkaista marraskuun alussa.


Menossahan on nyt jo lokakuun kuudes päivä, ja olen tähän mennessä onnistunut seurannassa ihan hyvin. Kirjaan itselleni ylös kännykkään aina kun käytän rahaa, jotta ostokset eivät unohtuisi. Olen tähän mennessä jakanut käytetyn rahan kolmeen kategoriaan: ruoka, Ennin ostokset ja muut. Voi olla, että tässä kuukauden aikana tulen jakamaan rahankäyttöä vielä tarkemmin erilaisiin kategorioihin, katsotaan. Yksityiskohtainen rahankäytön taulukointi varmasti olisi tosi kiinnostavaa, mutta se vaatisi aika tarkkaa päivittäistä seurantaa ja ostosten erittelyä, mikä ei varmasti joka päivä jaksaisi kiinnostaa. Jos hommaan valmistautuisi etukäteen vähän paremmin ja suunnittelisi ostoksia ennakkoon, onnistuisi tarkempikin seuranta helpommin.


Oman ongelmansa seurantaan tuo se, etten ole ainoa, joka meidän perheessä rahaa käyttää. Sain kuitenkin miehenkin mukaan seurantaan ja pyrin keräämään taulukkoon meidän molempien menot kuukauden ajalta (yhdistettynä koko perheen menoiksi). Rahankäytön seurannassa en tule huomioimaan ihan kaikkea, kuten esimerkiksi autoa, vakuutuksia, puhelinlaskuja tai sähkölaskuja. Lähinnä tavoitteena on seurata sellaista jokapäiväistä kulutusta, josta voisi ehkä löytyä jotain helposti muutettavaa tai turhaa menoerää. Varsinkin ruuan ulkopuolisten ostosten määrää on aina välillä hyvä tarkastella, sillä sieltä voi löytyä jotain aivan typerää.


Olemme miehen kanssa kerran aikaisemminkin seuranneet kulutustamme kuukauden ajan. Se oli kuitenkin ennen Enniä ja jo monta vuotta sitten, eli on ihan kiinnostavaa nähdä, miten kulutustottumuksemme ovat muuttuneet. Kuukauden seurannallahan ei mitään liian isoja johtopäätöksiä voi kokonaiskulutuksen osalta tehdä, sillä otos on niin pieni. Sattuma voi vaikuttaa paljonkin yksittäisen kuukauden menoihin ja kulujen tarkka seuraaminen helposti muuttaa kulutusta hieman jo itsessään. Yksittäisen ison ostoksen sattuminen seurantakuukaudelle myös muuttaa koko kuukauden profiilia, vaikka kulutus tasoittuisikin vuoden mittaan. Mutta onhan se silti ihan kiinnostavaa seurata ostoksiaan vaikka vaan kuukauden ajan ja aika helppoa sieltä on itse tuloksia tarkastellessa suodattaa pois ne menot, jotka eivät ole ihan jokaviikkoisia.


Ensimmäisen vajaan viikon aikana meillä on kulunut rahaa noin 200 euroa. Iso osa tästä on mennyt ruokaan, mutta on mukana jo nyt ehtinyt olla mm. Ifolor-tilaus, uudet tennarit ja lahjaksi tullut lahjakorttikin. Oma heikkouteni ostosten teossa on koko ajan kasvava nettikauppojen maailma, josta saa niin ihanan helposti tilattua käytännössä mitä tahansa. Mutta ainakin sentään tiedostan asian itsekin. Seurannan paras puoli onkin herättää miettimään, tarvitseeko kaikkia heräteostoksia ihan oikeasti tehdä ja voisiko joskus omasta kaapista löytyä jo sopiva tavara uuden ostamisen sijasta. Kuukauden päästä nähdään, miten hälyttävältä oma rahankäyttö vaikuttaa; voi sitten siinä vaiheessa päättää, millaiset joululahjat tänä vuonna ostetaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailman paras raparperipiirakka

Vauvan kanssa Hoplopissa

Kuinka minä pääsin lääkikseen