Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2018.

Jouluaatto on jo kuukauden päästä

Kuva
Olen aina ollut jouluihminen ja joulu on ollut minulle lapsesta asti vuoden paras juhlapyhä. Tänä vuonna joulun läheisyys yllätti minut oikeastaan vasta nyt - on ollut jotenkin niin kiire opiskelujen ja arjen pyörittämisen suhteen ettei ole ehtinyt huomata, että jouluaatto on oikeasti jo tasan kuukauden kuluttua ja joulukuukin alkaa jo viikon päästä. Voisi varmaan pikku hiljaa asentaa jouluvalot parvekkeelle. Joulunodotus kaksivuotiaan taaperon kanssa tulee taas olemaan uudella tavalla hienoa. Luin Ennille jo viime vuonna joulukalenterisatua joka ilta, ja aion toteuttaa idean tänäkin vuonna. Joulukalenterisatu on siis tarina, josta kerrotaan joka ilta pieni pätkä ja juoni etenee päivä päivältä huipentuen jouluaattona. Tänä vuonna tyttö ymmärtää sadusta ja sen etenemisestä varmasti paljon enemmän kuin vuosi sitten, eli koko homma tulee olemaan vielä viime vuottakin mielekkäämpää. En ole vielä valinnut mitään tiettyä satua täksi vuodeksi, mutta periaatteessahan siihen sopii mikä

Lahjaideoita 2-vuotiaalle tytölle

Kuva
Enni täyttää pian kaksi vuotta ja synttärijuhlien suunnittelu on ollut hyvässä vauhdissa jo pitkään. 2-vuotissynttärit eroavat vuoden takaisista juhlista ainakin siten, että synttärisankari on tällä kertaa huomattavasti enemmän kartalla tilanteesta; lahjapakettien sisältö voi myös jo kiinnostaa tyttöä enemmän kuin pelkät värikkäät lahjapaperit ja -narut. On kyllä tosi kiinnostavaa nähdä, millaisella innolla tyttö tänä vuonna pakettejaan aukoo. Ruokatarjoilujakin hän voi jo 2-vuotiaana (ja vuoden takaista 8 hammasta rikkaampana) syödä huomattavan paljon monipuolisemmin. 1-vuotias päivänsankari vuosi sitten. Me ostimme Ennille ensimmäisen synttärilahjan jo syyskuussa. Ensimmäisen siksi, että päädyimme lokakuun aikana sitten kuitenkin toiseen lahjaan ja tämä ensimmäinen saa nyt sitten jäädä joululahjaksi. Kätevää kun synttärit ja joulu ovat kohtuullisen lähellä toisiaan niin lahjat voi ostaa näin ryppäässä. Tuo ensimmäinen lahja, jonka ostimme Ennille syyskuussa, on alla näkyv