Ihana kamala imetys, vol. 1

Huomasin jossain vaiheessa tekstiä, että minulla on imetyksestä niin paljon sanottavaa, että teen aiheesta kaksi postausta. Toisen julkaisen ylihuomenna, jatkan siinä pohdintaa esim. imetyksessä käytettävistä apuvälineistä ja neuvolan imetysohjauksesta.

Jo pyöritellessäni ensimmäisiä orastavia blogiajatuksia päässäni tiesin, että jos joskus blogin perustan, haluan kirjoittaa yhdestä aiheesta - imetyksestä. Se on paradoksaalisesti ollut koko tässä vauva-ajassa mielestäni samaan aikaan yksi parhaista ja yksi pahimmista asioista. Kun imetys sujuu hyvin, se on ainutlaatuisen ihana kahdenkeskinen hetki vauvan kanssa. Vauvan rinnan hamuaminen ja tarve päästä ihan sinuun kiinni on jotain niin koskettavaa ja henkilökohtaista, ettei sitä oikein voi ymmärtää ennen kuin on imettänyt - onnistuneesti. Meidän imetystaipaleen alussa en todellakaan tuntenut tällaista herkkyyttä ja hetken ihanuutta (no ehkä nyt joillain yksittäisillä kerroilla Burana-huuruissa), sillä imettäminen teki alussa kipeää. Todella kipeää. Kun nännit ovat jatkuvasti melkein vereslihalla ja koko rinnat kosketusarat, muuttuu imetys pahimmillaan hirveäksi peikoksi, jota alkaa kammoamaan jo etukäteen. Myönnän, että ensimmäisinä viikkoina vauvan kanssa minulla oli hetkiä, jolloin kauhulla laskin tunteja ja minuutteja seuraavaan imetyskertaan. Ne olivat suorituksia, jotka oli pakko hoitaa, sillä vauva tarvitsi minulta ravintoa. Mutta itse en niistä nauttinut, päinvastoin. Onneksi hyvän tukiverkon ja monien, monien aiheen parissa nettifoorumeilla vietettyjen öiden jälkeen tilanne helpotti hiljalleen.

Tässä pieni osa käyttämästäni imetyksen välineistöstä.

Kun olin raskaana, en uhrannut kovinkaan montaa ajatusta koko imetykselle. Siinä vaiheessa koko elämä oli vielä raskautta ja synnytys oli oikeastaan ainoa oikeasti konkreettinen ajatus vauvan tuloon liittyen. Ajattelin, että tietysti imetän sitten kun vauva tulee, sehän on luonnollista ja kätevää kun vauvan ruoka on aina mukana, ihan sama missä ollaan. Loppuraskaudessa sain vielä jonkinlaista vakuutusta sille, että imetys tulisi onnistumaan oikein hyvin - viimeisen kuukauden ajan yöpukuni kastuivat koko ajan lisääntyvissä määrin maidosta yön aikana. Olisi ollut tosi hyödyllistä jos olisin valmistautunut jo raskausaikana imetykseen paremmin ja tiennyt, että se on usein vaikeaa. Toisaalta en tiedä mitä ja kenen olisi pitänyt tehdä toisin, jotta olisin jotenkin kiinnostunut imetyksestä siinä vaiheessa niin paljon, että olisin lukenut siitä jotain etukäteen. Ehkä jos joku läheinen olisi kokenut saman kuin minä koin ja kertonut siitä. Nauroin tässä joku päivä ajatukselleni imetyksen luonnollisuudesta, ja päätin tätä blogitekstiä varten laskea ja listata kaikki ne apuvälineet, joita imetyksen tukena olen tässä 5 kuukauden aikana käyttänyt. Listalle tuli 20 kohtaa (ja yksi kohta saattoi olla esim. 3 kpl maidonkerääjiä). Julkaisen tämän listan ja vähän pohdintaa eri tavaroiden tarpeellisuudesta seuraavassa imetyspostauksessani.



Meillä imetystaivalta vaikeutti alussa myös Ennin hidas painonnousu. Tämä varjosti imetystä pari ensimmäistä kuukautta stressaamalla minua siitä, ettei maitoa tule riittävästi. Ja stressi ei todellakaan tee hyvää imetykselle. Yritin lisätä maidontuloa jos jonkinlaisilla keinoilla, testissä oli niin tummaa suklaata kuin alkoholitonta olutta, mutta ehkä ainoa asia, joka oikeasti tuntui jonkin verran vaikuttavan maidon määrään oli veden juominen. Jos en juonut tarpeeksi päivän aikana ei maitoakaan tullut niin paljon. Pidinkin tämän huomattuani tarkkaa vesipäiväkirjaa ja päivän tavoitteeni oli aina 3,5 litraa. Veden juominen on kyllä siitä jäänyt tavaksi nyt edelleen, tietysti senkin takia, että imetän vieläkin. Ihan hyvä niin, koska vesihän tekee hyvää muutenkin kuin imetyksen suhteen. Jollain tavalla imetystä muutti haastavammaksi myös se, että kävin säännöllisen epäsäännöllisesti koulussa. Olin pisimmillään kuutta seitsemääkin tuntiakin poissa vauvan luota, mikä on omiaan vähentämään luonnollisesti maidon tuloa kun keho tulkitsee, ettei vauva tarvitse maitoa eli tuotantoa voi vähentää. Siksi kannoinkin pitkinä koulupäivinä mukana rintapumppua ja pumppailin tissejä tuntien välissä. Rintapumppua käytin muutenkin alussa ihan maidon määrän lisäämiseksi neuvolan ohjeiden mukaisesti; aina imetyksen jälkeen pieni hetki vielä pumpattiin, jotta rinnat lisäisivät tuotantoaan. Pumppu on siis kyllä tullut tutuksi. Yksi aspekti oli tietysti myös se, että Ennille piti riittää maitoa kun olin koulussa, eikä maidonkerääjiin yleensä kertynyt ihan tarpeeksi tätä tarkoitusta varten. Niinpä pumppasin maitoa myös ihan ruuaksi vauvalle, ja sitä on edelleen pakastimessa aika paljon.

Yhdet koulussa pumpatut maidot - valitettavasti päätepisteenä viemäri.


Kotona pumpatut maidot laitettiin talteen pakastimeen.


Loppujen lopuksi me onnistuimme (melkein) täysimetyksessä ja sitä jatkamme edelleen. Nykyisten suositusten mukaisestihan täysimetyksen tulisi jatkua 4-6kk ja siinä vaiheessa aloittaa hiljalleen kiinteiden maistelut. Kirjoitin tähän että täysimetys onnistui melkein, sillä Ennin ollessa muutaman viikon ikäinen annoimme hänelle korviketta äidinmaidon lisäksi noin viikon ajan (ja olihan meillä reilun 4kk iässä maisteluannoksia perunasta ja porkkanasta; niistä kirjoitan joskus myöhemmin enemmän). Pieniä määriähän sitä korviketta meni, ehkä 40 ml päivässä, mutta kuitenkin. Korvike aloitettiin kun neuvolassa oltiin huolissaan painonnoususta. Näin jälkikäteen ajateltuna ja asiasta enemmän tietävänä kyseessä oli todennäköisesti vain 3 viikon tiheän imun kausi, eikä sen yli pääsemiseen olisi tarvittu korviketta vaan enemmän imetyskertoja. Mutta ei tuo pieni määrä korviketta, minkä Enni sai, haittaa minua sinänsä ja laskisin Ennin tästä huolimatta olleen täysimetetty. Sitä paitsi kun muistelee niitä fiiliksiä, mitä minulla tuolloin alussa koko imetyksestä oli, oli ehkä ihan hyvä että sain siitä edes pientä taukoa korvikkeen avulla - voi olla että koko imetys olisi jäänyt kun olisin kokenut sen vielä pahemmaksi lisääntyneiden imetyskertojen myötä. Joskus ehkä tästä täysimetyksestä puhutaan ylipäänsä mielestäni liian fanaattisesti, kuin se olisi joku saavutus, jonka äiti ansaitsee jos lapsen kurkusta ei mene tippaakaan muuta kuin äidinmaitoa alas ja suoritus on täydellinen vasta kun vauva täyttää 6kk. Pienet määrät korviketta eivät ole mitenkään pois täysimetyksestä muuten kuin sitä kautta, että maidon tulo voi kärsiä jos vauva saa osan ravinnosta purkista - rinnat eivät silloin ymmärrä, että niiden pitäisi oikeastaan tuottaa enemmän maitoa, jotta korvikkeesta päästäisiin eroon. Olisi hyvä myös muistaa, ettei vauva yhdessä yössä muutu erilaiseksi 6kk tullessa täyteen vaan nämäkin ikään perustuvat suositukset ovat ohjeellisia.


Halusin kirjoittaa tästä aiheesta nyt kun vielä imetän täysipäiväisesti ja muistan alun ongelmat ja erityisesti nyt tämän nykyisen imetyksen helppouden ja ihanuuden. Varmasti se, että imetys oli meille aluksi niin hankalaa on korostanut sitä, miten ihanaa se on kun kaikki menee hyvin. Toimikoon tämä teksti kannustuksena kaikille niille, joilla imetys on alussa vaikeaa; se voi muuttua lopulta helpoksi ja oikeasti mielihyvää tuottavaksi touhuksi, vaikka sitä ei ehkä ensimmäisinä kuukausina uskoisikaan. Kivun kanssa pärjää paremmin tai huonommin, kannattaa joka tapauksessa muistaa, että monenlaisia apuvälineitä on tähänkin kehitetty (nännivoide!!, rintakumit, kylmäpussit, kuumat pyyhkeet, imetysöljy..) ja niitä kannattaa kokeilla. Paras apu kipuun on aika, eikä kaikkea kipua voi varmastikaan välttää. Synnytyksen jälkeen rinnat ovat useimmilla niin herkät, että pelkkä kosketus voi tuottaa kipua. Jos pystyy ajattelemaan, että se kipuhetki on kuitenkin loppupeleissä melko lyhyt, voi alun tuskien jälkeen löytää jotain upeaa ja päästä nauttimaan ainutlaatuisista hetkistä oman vauvan kanssa. Se oli ainakin minulle kaiken sen kivun arvoista.

Kommentit

  1. Niin tuttuja ajatuksia! Mulla sattui imettäminen alkuun ihan järkyttävästi. Pelkäsin seuraavaa imetystä ja usein itkin kun imetin. Vauvan oli vaikea saada pienellä suulla hyvää otetta, mikä lisäsi kipua. En uskaltanut syödä särkylääkettä, kun sanottiin sen menevän maitoon.

    Tunnistan itseni tuosta fanaattisuudesta. :D Meillä on menty pelkällä rintamaidolla tähän asti (sairaalassa sai 10ml lisämaitoa) ja pakko olla ylpeä siitä, kun alku oli niin kamala. Onneksi aika on helpottanut ja nykyään imettäminen on ihan mukavaa, yleensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin vauvan suun pieni koko vaikutti imuotteeseen aluksi, senkin takia imetys helpottui kuukausien kuluessa; vauvan suu ehti kasvaa sopivamman kokoiseksi imetystä ajatellen. Suuri osa särkylääkkeistä (esim. ibuprofeeni, ketoprofeeni, parasetamoli) erittyvät kyllä rintamaitoon, mutta niin pienissä määrissä että normaaliannoksilla ei vauvalle niistä ole haittaa. Tietysti joka tapauksessa parempi olla ilman sitä pientäkään altistusta jos äiti siihen pystyy! Omalla kohdalla oma toimintakyky olisi mennyt niin huonoksi, että se olisi varmasti ollut pieniä särkylääkepitoisuuksia isompi haitta lapselle :)

      Ihana kuulla että sullakin imettäminen lähti luistamaan vaikka alku oli vaikeaa, tuntuu että se on kyllä tosi tavallinen kuvio! Toivottavasti mahdollisimman moni uusi äiti kuulee siitä jo etukäteen niin eväät imetyksessä onnistumiseen ovat paljon paremmat.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kandijuhlat ja ensimmäisen opiskeluvuoden muistelua

Lapsen liikkumisen seuraaminen ja ReimaGO-aktiivisuussensori

Kuinka minä pääsin lääkikseen