Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2017.

Meidän perheen joulu 2017

Kuva
Joulu alkaa olla takanapäin ja voi miten ihana se taas tänä vuonna olikaan! Olen aina ollut jouluihminen ja Ennin myötä joulun taika tulee taas eri tavalla mukaan juhlintaan kuin vain aikuisten kesken juhliessa. Lapsen riemua paketteja avatessa on ihana seurata, siitä tulee itsellekin hyvä mieli. Enni ei ehkä vielä tänä vuonna varsinaista riemua joululahjoja kohtaan osoittanut, mutta innoissaan tyttö selvästi oli kun tapahtui kaikkea arjesta poikkeavaa ja nähtiin paljon tuttuja sukulaisia.


Meidän joulunvietto alkoi jo aatonaattona, jolloin menimme vanhemmilleni joulupuurolle. Oli oikeastaan tosi kiva aloittaa joulunvietto vähän ”etukäteen”, koko juhla tuntui silloin pidemmältä. Ennikin sai maistella vähän riisipuuroa ja söi sitä monta lusikallista. Oma kaurapuuro tosin maistuu vielä paremmin, mikä onkin ihan hyvä. 



Jouluaattoaamun vietimme kotona oman perheen voimin. Avasimme heti aamulla toisillemme antamat paketit (ja Ennin kummien antamat joululahjat) ja aamu oli aivan ihana. Ol…

Joulukuun sisustusidea: valopallot

Kuva
Erilaiset valopalloketjut ovat olleet muotia jo useamman vuoden ajan ja tykkään niistä itsekin tosi paljon. Meillä on tällä hetkellä kotona valopalloja neljässä paikassa: parvekkeen oven vieressä roikkumassa, aulan peilin ympärillä, Ennin huoneen ikkunassa ja Ennin huoneen kirjahyllyssä. Väritykseltään valopallomme ovat aika neutraaleja; löytyy valkoista sekä harmaan ja vihreän sävyjä.
Kaksi valopalloketjuistamme ovat paristokäyttöisiä ja kaksi pitää laittaa töpselillä seinään kiinni. Paristokäyttöiset valoketjut ovat siinä mielessä tosi käteviä, että ne saa helposti sijoitettua melkeinpä mihin vaan. Johdollisen valoketjun kanssa pitää aina miettiä, missä lähin pistoke on ja jääkö johto ärsyttävästi näkyville johonkin. Toisaalta sen kanssa ei tarvitse tuskailla paristojen loppumisen ja vaihtamisen kanssa. Puolensa ja puolensa siis, kuten monessa muussakin asiassa.



Parvekkeen oven vieressä roikkuvat valopallot ovat värimaailmaltaan lämpimän harmaata, ruskeaa ja valkoista. Ne sopivat h…

Talviulkoilua taaperon kanssa

Kuva
Olemme olleet Ennin kanssa yhdessä joululomalla nyt jo viikon; on ollut niin ihanaa olla taas pitkästä aikaa vaan kotona ilman aikatauluja. Jatkuva kellon tuijottaminen stressaa helposti vaikka asiaa ei oikeastaan tiedostaisikaan. Olen huomannut sen itse erityisesti nyt kun aikataulupainetta ei olekaan - olo on jotenkin rennompi kun ei tarvitse huolehtia siitä, nukahtaako Enni päiväunille nyt vai tunnin päästä ja ehdimmekö syödä vai emme ennen kuin pitää lähteä viemään tyttöä hoitoon. Onneksi lomaa on edessä vielä pari viikkoa.


Olemme ulkoilleet Ennin kanssa paljon, sillä tyttö on tottunut hoidossakin ulkoilemaan puistossa vähintään kerran päivässä. Hankimme Ennille Kuoman talvikengät kirppikseltä pari viikkoa sitten ulkoiluja varten ja ne ovat olleet hankkimisen jälkeen kovassa käytössä. Tilasin viime viikolla tytölle myös kunnollisen vedenpitävän talvihaalarin, sillä äitiyspakkauksen toppahaalarista tulee vesi auttamatta läpi jos tytön laskee siinä märkään maahan tai lumeen. Nyt ei…

Vauvan kanssa junassa

Kuva
Teimme viime viikolla Ennin kanssa tytön ensimmäisen junamatkan ja reissu onnistui kaiken kaikkiaan tosi hyvin. Päivä oli pitkä, sillä lähdimme kotoa matkaan jo klo 5:25 aamulla ja tulimme takaisin noin kymmeneltä illalla; ehdimme kuitenkin päivän aikana nähdä ja tehdä vaikka mitä ja Enni jaksoi suurimman osan ajasta tosi hyvin.



Matkustamassa olivat minun ja Ennin lisäksi myös vanhempani, eli seurueessamme oli neljä henkilöä. Varsinkin näin talviaikaan lisäkädet tulivat kyllä useasti tarpeeseen ihan vain senkin takia, että sai kaikki tavarat ja vaatteet kannettua. Meillä oli Ennille mukana myös lastenrattaat, joiden kanssa säätäminen olisi ollut ihan mahdotonta yksin. Paikkamme olivat junan toisessa kerroksessa eli vaunut piti kantaa sinne - tosin eipä niitä olisi alakerrassakaan voinut jättää keskelle käytävää vaan ne piti purkaa osiin ja laittaa tavaratilaan. Kylmällä talvikelillä ulkovaatteita oli koko ajan joka puolella, kesällä matkustaminen olisi ehkä sen puolesta helpompaa.


Pi…

Jouluinen koti

Kuva
Kotonamme alkaa hiljalleen näyttää jo jouluiselta ja koristeet ovat kyllä tuoneet mukanaan joulufiiliksen. Koristelimme "yhdessä" Ennin kanssa tytölle oman pienen joulukuusen ja kuusenkoristeet olivat kyllä tytön mielestä tosi mielenkiintoisia. Ensi vuonna koristelu tulee todennäköisesti olemaan helpompaa ja antoisampaa kaikille osapuolille, mutta kyllä Enni jo nyt tykkää katsella ja osoitella koristeltua pikkukuustaan. Muutkin joulukoristeet ovat saaneet huomiota osakseen ja kodista on niiden myötä yhtäkkiä tullut tytölle paljon jännempi ympäristö.




Yksi lempijoulukoristeistani on jouluinen maisema, johon saa perinteisen valon tai vaihtoehtoisesti väriä vaihtavat ledit päälle. Sain sen mieheltäni melkein 10 vuotta sitten ja koriste toimii edelleen moitteettomasti - aika harvinaista valoja sisältävälle joulukoristeelle. Enni tykkäsi katsella väriä vaihtavia ledivaloja jo viime jouluna ollessaan noin kuukauden ikäinen ja tänä jouluna valot ovat vieläkin kiinnostavampia. Tyttö…

Syksyn viimeinen kouluviikko

Kuva
Syksy on koulun osalta ollut nousujohteista oikeastaan kaiken suhteen; kiinnostavuuden, aikataulujen ja väsymyksen. Ensimmäinen kohta on tietysti ollut tosi positiivinen juttu, mutta kaksi seuraavaa ovat asettaneet tietynlaisia haasteita pienen perheemme elämälle erityisesti nyt marras-joulukuussa. Olen tällä hetkellä siis todella iloinen siitä, että koulua on jäljellä enää kaksi päivää - sen jälkeen alkaa odotettu ja mielestäni ihan ansaittu joululoma.


Lokakuun lopussa aloitimme vihdoin klinikkavaiheen, joka tarkoittaa Helsingin lääkiksessä ensimmäistä blokkikurssia. Meidän ryhmän ensimmäinen kurssi oli RiHaVe eli rintakipu, hengenahdistus ja verisuonikirurgia. Kurssi on lääkiksen pahamaineisimpia vaativuuden ja ajankäytön suhteen, ja voin kyllä itsekin allekirjoittaa tämän. Kurssi on ollut aikataulullisesti ja sisällöllisesti tosi tiukka, ja välillä on tuntunut, että Enni on ollut enemmän hoidossa kuin kotona. Pisin hoitoviikko on tytöllä kuitenkin ollut 35 tuntia, eli ei sinänsä e…