Kandijuhlat ja ensimmäisen opiskeluvuoden muistelua

En ole koko Ennin elämän aikana ollut yksin poissa kotoa iltaa viettämässä. Tällä viikolla sellainen ihme kuitenkin tapahtui, kun juhlimme vuosikurssini kanssa kandeiksi "valmistumista". Olinhan toki opiskelun takia keväällä Ennin luota pois pisimmillään seitsemänkin tuntia, mutta poissa oleminen tuntui nyt jotenkin erilaiselta kun olin viettämässä vapaa-aikaa enkä koulussa.


Valmiina juhlimaan!

Olen erittäin tyytyväinen siihen, että sain toisen opiskeluvuoteni suoritettua siitä huolimatta, että pyöräytin syksyllä maailmaan pienen prinsessan ja täysimetin häntä koko kevään. Rankkaa oli välillä, sitä ei käy kieltäminen, mutta olen niin iloinen että jaksoin painaa pitkien päivien läpi ja sain kaiken suoritettua koulussakin. Prioriteettina tietysti koko kevään oli Enni, emmekä mielestäni joutuneet tekemään hänen hyvinvointinsa kanssa kompromisseja; enemmän kuviosta kärsivät opiskelut. Eivät kuitenkaan liikaa, sillä minustakin tuli kandi! Virallisesti saamme tämän nimekkeen ensi syksynä, mutta suoritusten perusteella olemme sitä jo nyt.




Ajattelin näin juhlan kunniaksi vähän muistella ensimmäistä opiskeluvuottani lääkiksessä. Hakuprosessista teen ihan oman postauksen joskus myöhemmin, sillä sekin kyllä sellaisen ansaitsee; lääkikseen pääseminen tuntui ennen Enniä ehdottomasti elämäni suurimmalta saavutukseltani.

Aloitin tosiaan opinnot Helsingin lääkiksessä elokuussa 2015. Valmistuin edellisistä opinnoistani toukokuussa 2015 (näistäkin teen joskus myöhemmin oman postauksen), eli opinnot jatkuivat käytännössä taukoamatta. Vaikka ehtihän siinä kesällä 2015 rentoutuakin esim. häiden ja upean häämatkan parissa... Mutta niihin lääkisopintoihin. Meidän vuosikurssi oli ja on siitä erityisessä asemassa, että aloitimme opintomme uudella curriculumilla (eli opintosuunnitelmalla), jota kukaan muu ei ollut vielä käynyt. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että heti opintojen alussa tuli hetkiä, jolloin kukaan, edes professori, ei tiennyt, mitä kurssilla olisi pitänyt tapahtua. Itseäni tämä ei koskaan haitannut kovin paljon, sillä asiat selvisivät kuitenkin aina lopulta, joskin joskus aika lyhyellä varoitusajalla.



Kävin osa-aikaisesti töissä melkein koko ensimmäisen vuoden ajan, mikä onnistui ihan hyvin pakollisen opetuksen vähäisyyden ansiosta. Meillä oli ensimmäisenä vuonna 5 isompaa kurssia, jotka käytiin aina yksi kurssi kerrallaan (tämä oli mulle ihan uusi juttu yliopistossa; vanhalla alalla kursseja oli helposti menossa samaan aikaan se 5 kpl) ja lopussa oli tentti. Opetus tapahtui luennoilla, PBL:ssä (problem based learning) ja joskus muilla tavoilla, esim. isommissa seminaareissa tai dissektioissa. Aika vähän teimme mitään käytännössä, aiheetkin olivat vahvasti teoriapainotteisia (esim. solubiologia, biokemia, kudokset). Ideana oli lähteä liikkeelle solutasolta ja pikku hiljaa siirtyä kudosten kautta kokonaisiin elinjärjestelmiin. Helsingissä kaksi ensimmäistä opiskeluvuotta ovat prekliinisiä ja neljä seuraavaa kliinisiä. Itse olen nyt siis preklinikan käynyt ja siirryn syksyllä klinikkaan.

Ensimmäisenä vuonna jaksoin käydä aika paljon erilaisissa juhlissa ja olla mukana muussa lääkiksen oheistoiminnassa - jota on muuten tarjolla paljon. Tutustuin nopeasti uusiin ihmisiin ja huomasin, että olin turhaan pelännyt olevani vanhin opiskelija vuosikurssillamme. Toki lääkikseen tulee paljon myös uusia ylioppilaita, mutta vuosikurssilla on kuitenkin yli 100 opiskelijaa eli joukkoon mahtuu monenlaista tyyppiä. Vanhimmat kurssikaverini kolkuttelivat jo ensimmäisenä opiskeluvuonna 50 ikävuotta ja meitä 20-30 -vuotiaita oli kurssilla tosi paljon. Olen saanut tässä parin ensimmäisen vuoden aikana muutaman tosi hyvän ystävän, joiden kanssa on ihanaa jatkaa opintoja ja elämää sen jälkeen. Olen huomannut, että lääkisopinnoissa kurssikaverien vertaistuen merkitys on suuri, sillä monista opiskelujutuista ei voi avoimesta puhua muussa seurassa.


Omien verisolujen mikroskopointia.


Yliopisto-opinnot olivat mulle lääkiksen alussa jo tuttuja, mutta kyllä se opiskelu lääkiksessä on ollut sen verran erilaista verrattuna ympäristöekologiaan että joitain uusia asioita oppi heti ensimmäisenä vuonna. Tähän alle listaan ne asiat, jotka itselle jäivät päällimmäisenä mieleen ensimmäisestä lääkisvuodesta.


Monenlaiset opiskelijat - Kurssillamme on paljon suoraan lukiosta tulleita henkilöitä, mutta myös paljon alanvaihtajia. Entisiä meteorologeja, muusikkoja ja lentokapteeneita on tullut vastaan, samoin hyvin eri ikäisten lasten vanhempia. Huolimatta erilaisista taustoista kurssimme on tuntunut tiiviiltä ja yhteishenki on ollut alusta asti hyvä.

Vapaa-aika - Lääkiksen ensimmäinen vuosi oli pakollisten opintojen osalta tosi kevyt. Meillä saattoi olla viikossa yhteensä 4 tuntia pakollista opetusta ja loppu oli vapaaehtoisia luentoja ja kotona lukemista. Toki suurin osa viikoista oli huomattavasti raskaampia myös pakollisen opetuksen suhteen. Koulun ohella ehti kuitenkin hyvin käydä osa-aikatöissä ja viettää ihan rehellistä vapaatakin.

Yhteishenki - Tunsin lääkiksessä vallitsevan yleisen yhteishengen heti ensimmäisistä opiskelupäivistä alkaen. Opettajat ja opiskelijat puhuttelevat usein toisiaan kollegoina ja ilmapiiri on tosi kannustava. Tämä on aspekti, josta olen tykännyt lääkiksessä tosi paljon.

Priorisointi - Lukemista saattoi välillä olla 200-500 sivua viikossa, jolloin kaikkea ei vain ollut mahdollista lukea sanasta sanaan (tai ehkä joku siihen pystyikin, itse en edes yrittänyt). Vanhojen yliopisto-opintojen ansiosta lukutekniikkani oli onneksi jo aika hyvä, mutta priorisointitaitoni kehittyivät kyllä jo ensimmäisen vuoden aikana paljon. Keskeisen sisällön löytäminen pitkästä tekstistä on hyödyllinen taito alalla kuin alalla.


Hermojen opiskelua.


Koulumaisuus - Lääkisopinnot ovat tosi koulumaisia siinä mielessä, että meillä on lähes koko ajan menossa vain yksi kurssi kerrallaan. Kurssin päätteeksi on tentti ja sitten alkaa seuraava kurssi. Tämä opiskelutapa sopii lääkisopintoihin hyvin, sillä kurssit ovat laajoja ja on tärkeää, että pystyy keskittymään yhteen aihepiiriin sataprosenttisesti eikä tarvitse jakaa huomiotaan moneen eri kurssiin.

Mielenkiintoisuus - Ensimmäinen kurssimme oli käytännössä biokemiaa, mutta jo se oli niin mielenkiintoinen että into opintoja kohtaan oli kova ensimmäisistä viikoista alkaen. Nyt tuntuu, että asia on mennyt koko ajan mielenkiintoisempaan suuntaan ja uskon että klinikassa tämä jatkuu. Opinnot on rakennettu hyvin ja ala on omasta mielestä äärimmäisen kiinnostava ja monipuolinen.


PBL


PBL:t - Problem based learning eli käytännössä pienryhmäopiskelu oli ensimmäisenä vuonna melkeinpä ainutta pakollista opetusta. En ole ennen opiskellut pienryhmässä ja opiskelutapa tuntui kyllä itselle toimivalta; lisäetuna siinä pääsi tutustumaan omaan pieneen ryhmään paremmin kuin koko isoon vuosikurssiin. Pienryhmän henkilöt vaihtuivat meillä ensimmäisen vuoden aikana vain kerran.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailman paras raparperipiirakka

Vauvan kanssa Hoplopissa

Kuinka minä pääsin lääkikseen