Vauvan ensimmäinen kesä

Kesä 2017 on meille siinä mielessä erityinen, että se on meidän ensimmäinen kesä kolmistaan. Ennille se on ensimmäinen kesä ikinä ja meille miehen kanssa ensimmäinen kesä vanhempina. Jo näin kesän alussa on huomannut eron siinä, millaista vauvan kanssa eläminen on talvella ja kesällä. Talvella vaaterumba oli ihan erilainen ja koko ajan sai huolehtia, ettei pienen tule kylmä; nyt kesällä ongelma on joskus jopa päinvastainen kun asunnossa on aurinkoisen päivän jälkeen ihan järkyttävän lämmintä. Yöllä tuntuu että tyttö hikoilee lakanat ihan märiksi jos peitto on liian paksu ja sylissä nukkuminenkin on muuttunut hikiseksi touhuksi niin vauvalle kuin äidille. Onneksi näin kesällä monet päikkäreistä nukutaan rattaissa kauniissa (ja viileämmässä) ulkoilmassa.

Meidän perhe kesällä 2017.

Vaunulenkille lähteminen on näin kesällä sata kertaa mukavampaa kuin talvella. Toki Enni on nyt myös isompi kuin talvella ja hän viihtyy rattaissa hereilläkin ihan eri tavalla kuin pienenä vauvana, mutta on se ero silti iso. Luulen, että jos Enni olisi syntynyt kesällä, olisi hänen kanssaan ollut pikkuvauvanakin tosi mukava käydä vaunulenkeillä lämpimässä kelissä. Talvella vaunuihin sai pukea vauvalle vähintään kolme kerrosta vaatteita ja pieni raukka välillä ihan hukkui toppauksiinsa. Kesällä rattaisiin riittää kevyet ulkovaatteet sisävaatteiden päälle. Keväällä pidin vielä Ennillä äitiyspakkauksen haalaria ulkona, mutta nyt kun lämpötilat ovat nousseet 15 asteen yläpuolelle, ulkoiluvaatteiksi riittää kevyet collegehousut ja huppari tai muu pitkähihainen vähän paksumpi paita. Polarn O. Pyretin vaaleanpunainen trikoopipo on ollut tosi hyvä hankinta, sillä se suojaa hyvin vauvan korvat olematta kuitenkaan liian kuuma lämpimillä keleillä. Ennillä on paljon kesähattujakin odottamassa ja vähän niitä on päästy jo käyttämäänkin, mutta tuo vaaleanpunainen trikoopipo on edelleen se peruspipo ulos lähdettäessä.

Tällä viikolla Enni pääsi ensimmäisiin grillijuhliinsa ja samalla viettämään useita tunteja ulkona rattaiden ulkopuolella. Grillaukset sijoittuvat omakotitalon takapihalle, joka oli onneksi tuulelta tosi suojainen ja päiväkin oli aurinkoinen ja lämmin. Tyttö tykkäsi kyllä viettää ulkona aikaa kulkien sylistä syliin. Takapihalla oli paljon värikkäitä kukkia ja muita kasveja, joita katsella, ja monenlaisia uusia luonnon ääniä, jotka kiinnostivat tyttöä. Äidin näkökulmasta ulkojuhlissa oli kyllä miettimisen aihettakin: eihän tyttö kylmety, eihän aurinko häikäise liikaa, eihän aurinko polta ihoa, eihän ampiainen pääse pistämään, eihän hyttynen pääse pistämään, eihän tyttö laita suuhun jotain oksaa tms... Hyvin kuitenkin selvittiin ilman mitään haavereita! Ulkoiluiltapäivän jälkeen yö nukuttiin oikein hyvin, selvästi uusia virikkeitä oli ollut niin paljon, että uni maistui kun vihdoin päästiin kotiin turvalliseen ja tuttuun ympäristöön.

Tässä kesän aikana tulee varmasti vielä paljon uusia kokemuksia vauvan kanssa erilaisen ulkoilun merkeissä. Tarkoituksena olisi käydä jossain vaiheessa kesää ainakin Suomenlinnassa, Tallinnan risteilyllä ja ehkä Linnanmäelläkin. Ja tietysti edessä on myös uimarantaa, piknikkejä ja kävelylenkkejä uusissa ympäristöissä. Kaikki tämä tulee olemaan jännää niin Ennille kuin vanhemmillekin, mutta kesällä se kotoa lähteminen on niin paljon mutkattomampaa kuin talvella, että ihan mielellään sitä lähtee tekemään vauvan kanssa monenlaisia asioita. Ne ovat hyviä virikkeitä vauvan kehittyville aivoille ja hauskaa tekemistä myös vanhemmille (erityisesti ehkä äidille, jolla ei ole kesällä muuta tekemistä kuin päivien viettäminen Ennin kanssa (ja ajoittainen blogin kirjoittelu)). Vaan eipä siinä, olen edelleen nauttinut ihan täysin sydämin kotiäitiydestä! Mikäs siinä käydä vaunukävelyillä päivät pitkät kun maisemat ovat alla olevien kuvien mukaiset.

Pieni nukkuja.

Enni ei ehkä vielä tästä kesästä tule mitään muistamaan (eikä varmaan parista seuraavastakaan), mutta haluan ottaa hänelle paljon kuvia muistoksi siitä. Voimme sitten vuosien päästä yhdessä ihmetellä, miten pieni hän on ollut ja mitä hän on tykännyt erilaisista jutuista ensimmäisenä kesänään. Itse olen ainakin aina tykännyt katsella kuvia omasta lapsuudesta ja olen iloinen, että vanhempani ovat aktiivisesti tehneet valokuva-albumeja niiltä ajoilta. Nykyään kuvien ottaminenkin on helpottunut niin paljon, että valokuvista muisteleminen tulee olemaan nykylapsille ihan erilaista kuin mitä se on ollut meille. Ja onhan se itsellekin ihanaa, kun omasta rakkaasta lapsesta on ikuistettuna kuvia ja tekstejä, joihin voi palata uudelleen lapsen kasvaessa. Varsinkin vauva-aika on ohi nopeasti ja silloin tapahtuu niin paljon, että osa voi mennä kuin huomaamatta ohi. Myöhemmin ehkä ehtii prosessoida tapahtuneita paremmin ja silloin on kiva, että on jotain konkreettista, minkä parissa muistella menneitä vuosia.