Vauvan istuttaminen

Vauvan istuttaminen on aihe, josta paljon puhutaan. Miten vauvaa pitäisi pidellä sylissä, pitäisikö istumista opettaa vauvalle, milloin tietää että vauvaa voi alkaa istuttaa? Ja ehkä se isoin kysymys, eli miksi istuttaminen voi olla vaarallista. En ollut itse kuullutkaan siitä, ettei pikkuvauvoja saisi istuttaa ennen Enniä. Asiasta piti heti ottaa selvää ja olenkin tässä viimeisten kuukausien aikana lukenut paljon aiheesta. Yleinen mielipide on, että vauvan selkä ei pienenä ole tarpeeksi voimakas kannattelemaan yläruumista ja että voimaa löytyy tarpeeksi noin puolivuotiaasta eteenpäin.


Puolivuotisneuvolassa terveydenhoitaja tarkastaa, jaksaako vauva vielä käyttää selkäänsä istumiseen eli perhe saa neuvolasta ns. istuttamisluvan. Tämä lupa liittyy lähinnä vauvan ruokailuun, sillä soseita tai varsinkaan sormiruokaa ei saisi vauvalle antaa muusta kuin istuma-asennosta. Sormiruokailussa vauvan pitää pystyä istumaan vähintäänkin kevyesti tuettuna. Me saimme istuttamiseen luvan tällä viikolla neuvolasta, joskin kuulemma istuminen kannattaa aloittaa vähän lyhyemmistä pätkistä ja oikeaa asentoa voi tarvittaessa tukea alussa tyynyillä. Newborn Set alkaa vihdoin siis tulla käyttöikänsä päähän, tuntuu jopa vähän haikealta ajatukselta laittaa se kaappiin kun se on ollut Ennille niin kiva oma paikka ja meille perheenä niin kätevä arjessa. Onneksi ihan vielä ei tarvitse, sillä käytämme edelleen myös Newborn Settiä esimerkiksi kun kylään tulee vieraita. Baby Setissä Enni ei ihan vielä jaksa kannatella selkäänsä kovin pitkiä aikoja ja vauvan väsyessä istuminen pitäisi lopettaa.


Olen ehkä alanikin puolesta ollut kiinnostunut tarkemmin siitä, miksi istuttaminen voi olla pienelle vauvalle vaarallista. Pikaisen artikkelihaun perusteella löysin seuraavaa:

  • Aiheesta ei ole kovin helpolla löydettävissä vahvaan näyttöön perustuvaa tietoa.
  • Yleinen linja lastenlääkäreillä ja fysioterapeuteilla on kuitenkin ohjeistaa istuttamisen minimoimista ennen kuin vauva oppii itse nousemaan istuma-asentoon.
  • Sylissä pienen vauvan pitäisi suositusten mukaan nojata koko painollaan aikuisen kehoa vasten.
  • Noin puolivuotiasta vauvaa saa alkaa istuttamaan, mutta yksilölliset erot voivat olla suuria. Yleensä vauva oppii istumaan 6-9 kk ikäisenä.
  • Istuttaminen ei nopeuta vauvan istumaan oppimista.
  • Istumisen oppimisen herkkyyskausi alkaa siitä kun suojaheijasteet sivulle kaatuessa tulevat esiin (vauva ojentaa käden ottamaan vastaan).
  • Parin kuukauden ikäisen vauvan selkälihakset eivät jaksa kannatella painavaa päätä ja muuta yläruumista -> selkäranka voi vääntyä (harvinaista).
  • Istuma-asento on tärkeä turvallisessa ruokailussa.

Ehkä yllättävintä itselle oli, miten vaikea aiheesta oli löytää mitään järkeviä julkaisuja. Netin keskustelupalstat ja erilaiset Vauva.fi -infosivustot ovat kyllä täynnä mielipiteitä, mutta  faktoja oli vaikea löytää. Joka tapauksessa me etenemme istumisen kanssa siten, että istutamme Enniä pikku hiljaa pidempiä ja pidempiä pätkiä syöttötuolissa, jotta selkä hiljalleen vahvistuisi. Kiinteän ruuan syömistä päästään kätevästi harjoittelemaan siinä samalla (ja harjoittelua se kyllä vaatiikin taas tämänpäiväisten sosemaistiaisten jälkeen..). Maalaisjärkeä käyttäen istuttamisen(kin) suhteen ollaan joskus ehkä vähän turhan fanaattisia kun miettii, kuinka harvalla aikuisella kuitenkaan on mitään vauva-ajoilta saatuja selkävammoja. Turha asian kanssa on kuitenkaan tietenkään ottaa riskejä, eli pikkuvauvan istumiseen kannattaa toki kiinnittää huomiota. Vaikka asia olisi epätodennäköinen, ei se tarkoita etteikö sillä voi olla selvä syy-seuraus-suhde.


Useimmiten meillä syödään vielä sylissä.


Ennin kohdalla on kyllä tapahtunut istumisen suhteen iso muutos ihan tässä muutamassa viikossa; ensimmäisillä istumiskerroilla syöttötuolissa hän nojasi melkein heti tuolin etukaareen selkä kumarassa, mutta jaksaa nyt jo minuutteja pitää selän ihan suorana ja suoristaa sen kumartumisen jälkeen. Uskon, että viimeistään kuukauden kuluttua Enni istuu syöttötuolissa jo tosi jäntevästi ja luontevasti. Sitten siirrytään lopullisesti Tripp Trappin Baby Settiin; eihän tyttö siinä vaiheessa edes varmaan enää mahtuisikaan Newborn Settiin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailman paras raparperipiirakka

Vauvan kanssa Hoplopissa

Kuinka minä pääsin lääkikseen