iWear Oxygen Relax -piilolinssit helpottamassa vauva-arkea

Osallistuin tänä kesänä Smartsonin ja Instrumentariumin testipilottikampanjaan, jossa sain kokeiltavakseni uudet iWear Oxygen Relax -piilolinssit. Olen Ennin myötä ylipäänsä alkanut käyttää paljon enemmän piilolinssejä kuin aikaisemmin, sillä ne ovat pienen, kaikkeen tarttuvan, vauvan kanssa aika paljon kätevämmät kuin silmälasit. Varsinkin viime kuukausina Enni on alkanut napata silmälasini pois päästä heti jos päästän tytön kosketusetäisyydelle. Tämä tuottaa tiettyjä vaikeuksia tytön sylissä pitämiselle lasit päässä, vaikka ei Enni niistä joka kerta olekaan yhtä kiinnostunut. Piilolinsseillä on kuitenkin paljon muitakin hyviä ja arkea helpottavia puolia, joiden takia tykkään itse niitä käyttää.




Olen jo pari vuotta, itse asiassa omista häistäni asti, käyttänyt lähinnä kuukausipiilolinssejä. Kuukausilinssejä voisi periaatteessa pitää kuukauden yhtä menoa silmissä, jopa öisin, mutta itse olen kuitenkin aina ottanut piilarit yöksi pois; ajatus niiden liimautumisesta silmiin yön aikana ei ole mukava. Päiväunia olen kyllä joskus nukkunut piilarit päässä, mutta silloin on usein herätessä ollut vähän kuiva olo silmissä. Ennen kuukausipiilolinssejä käytin silloin tällöin kertakäyttöpiilolinssejä, ja ne ärsyttivät silmiäni enemmän. Kertakäyttölinssien materiaali ei ymmärrettävästi ole yhtä laadukasta kuin kuukausilinsseissä; linssejähän on tarkoitus pitää vain yhden päivän, jonka jälkeen ne heitetään pois.

Itse käytän nykyään vain kuukausilinssejä, vaikka välillä tuleekin monen päivän taukoja, jolloin pidän vain silmälaseja. Kuukausilinssit tuntuvat silmässä kuitenkin sen verran mukavammilta, että käytän mieluummin niitä. Kuukausipiilolinssit ovat myös oman kokemukseni mukaan kertakäyttölinssejä halvempia. Kertakäyttölinssejä myydään yleensä 30 piilolinssin paketeissa, jotka maksavat noin 20 euroa. Kuukausilinssipaketti taas sisältää 6 piilolinssiä (eli 3 paria) ja paketin hinta on noin 35 euroa. Jos piilareita käyttäisi joka päivä, riittäisivät kertakäyttölinssit kuukaudeksi ja kuukausilinssit kolmeksi kuukaudeksi - päiväkustannukset olisivat siis 0,67 euroa vs. 0,39 euroa kuukausilinssien hyväksi.





iWear Oxygen Relax -piilolinssit ovat siis kuukausipiilolinssit ja olen nyt testannut niitä kohta kuukauden ajan. Ne ovat tuntuneet tähän mennessä oikein mukavilta, eivätkä ole rasittaneet silmiä juuri ollenkaan. Samaa voin kyllä sanoa kaikista ennen testijaksoa käyttämistäni kuukausipiilolinsseistäkin, ne ovat yleisesti ottaen sopineet aina tosi hyvin omille silmille. Nämä iWearin piilarit ovat joka tapauksessa hyvä vaihtoehto kaikille, jotka haluaisivat kokeilla piilolinssejä omassa arjessa. Itse suosittelen aloittamaan kokeilun suoraan kuukausilinsseillä, sillä ne ovat kertakäyttölinssejä laadukkaampia ja mukavampia käytössä. Varsinkin piilolinssien käyttöä aloittaessa silmä ärsyyntyy herkästi ja silloin mahdollisimman mukava linssi helpottaa piilareihin tottumista.




Yksi iso syy piilolinssien käytölle on itselläni myös aurinko. En omista aurinkolaseja vahvuuksilla vaan ihan tavalliset aurinkolasit, eli jos haluan nähdä jotain niiden kanssa, pitää alla käyttää piilolinssejä. Aurinkoisia päiviä on tänä kesänä onneksi ollut aika paljon, eli aurinkolaseille ja siten piilareille on kyllä ollut käyttöä. Muutenkin liikkuessa piilarit pysyvät laseja paremmin menossa mukana, eikä niiden putoamista tarvitse huolehtia samalla tavalla. Voi olla, että jossain kohtaa harkitsen vakavasti myös laserleikkauksen tekemistä - helpottaisihan se elämää edelleen jos ei tarvitsisi miettiä piilareita tai silmälaseja ollenkaan.



Kommentit

  1. Uudelleenbrändättyjen iWear Oxygen Relax -linssien alkuperäisnimi on muuten Biofinity Energys (https://linssinhinta.fi/brandit/iwear-vastaavat-piilolinssit/). Kannattaa muistaa, kun vertailee hintoja. Ja voi vaihtaa tuohon linssiin ilman sovitusta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailman paras raparperipiirakka

Vauvan kanssa Hoplopissa

Kuinka minä pääsin lääkikseen