Vauvan kanssa puistossa

Olemme nyt viime viikkojen aikana käyneet Ennin kanssa joitain kertoja vaunukävelyn yhteydessä puistoissa "leikkimässä". Eihän 8 kuukauden ikäinen vauva nyt kovin paljon siellä osaa vielä itse tehdä, mutta esimerkiksi keinuminen on ollut hauskaa jo nyt sekä tytölle että äidille. Suurin osa puistojen välineistä on kuitenkin suunnattu vähän vanhemmille lapsille ja esimerkiksi vauvakeinuja ei kaikista puistoista edes löydy.






Ensimmäinen kerta keinussa oli Ennille jännittävää, mutta heti hauskaa. Tyttö ei oikein pysynyt aluksi pystyssä liikkuvassa keinussa (vaikka koitin tukea häntä vähän viltilläkin), mutta nykyään asento on jo varmempi. Enni selvästi nauttii keinun liikkeestä ja tykkää kun saa istua keinussa ihan itse. Tytön ilmeitä on ihana seurata vauhtia antaessa ja sivusta vilkutellessa. Ja vaikka Ennin asento keinussa on nykyään alkua varmempi, ovat vauvakeinutkin hänelle vielä niin isoja, että välillä tyttö vähän kaatuilee sen sisällä reunoja vasten. Putoamisvaaraa keinusta ei onneksi kuitenkaan ole, ainakaan niillä vauhdeilla, joita itse Ennille annan. Keinujen jälkeen seuraavana puisto"laitteena" koitamme varmaan liukumäkeä äidin tukemana.



Ensimmäistä kertaa keinussa!


Puistoissa käyminen tulee lisääntymään paljon kun Enni kasvaa, sillä silloin siellä on oikeasti tytölle paljon enemmän tekemistä. Pitääkin jo ajoissa alkaa kartoittaa lähialueiden puistoja ja pistää mieleen, millaisia laitteita niistä löytyy. Bussien avulla vähän kauempanakin oleviin puistoihin on meiltä aika helppo kulkea, mutta tietysti kävelymatkan päässä olevat puistot ovat ne kätevimmät. Tässä vaiheessa huomio on lähinnä kiinnittynyt siihen, onko puistossa vauvakeinuja vai ei, mutta muitakin puistolaitteita voisi alkaa tarkkailla enemmän. Vaikka niitä pikkuliukumäkiä tai hiekkalaatikoita.






Puistoja on meidän asuinalueella mukavan paljon ja niitä pidetään hyvässä kunnossa. Varsinkin asukaspuistot ovat tosi hyviä ja monipuolisia ja niissä on kaikkea ohjelmaakin (tosin lähinnä kesälomien ulkopuolella). Kävimme lähiasukaspuistossamme Ennin kanssa vauvakerhossa loppukeväästä ja siellä Enni sai paljon uusia vauvaystäviä ja oppi mm. taputtamaan vauvalaulujen tahdissa. Vauvakerho jäsjestettiin kerran viikossa ja lisäksi puistossa oli joka päivä vaikka mitä ohjelmaa isommille lapsille ja perheille. Puistoon pääsi esimerkiksi grillaamaan makkaraa, koristelemaan pääsiäisoksia ja osallistumaan temppuratoihin. Puistossa on aina ollut väkeä kun olemme siellä käyneet, yleensä paljonkin, ja se on mukavan iso kooltaan. Puiston sisällä on erikseen aidattu vauvoille ja pikkulapsille tarkoitettu pienempi alue, josta löytyy vauvakeinuja, hiekkalaatikko ja pieni liukumäki. Isommille lapsille puistossa on vaikka mitä kiipeilytelineitä, keinuja ja pieni liikennepuistokin.





Puisto on turvallinen ja hyvä paikka purkaa energiaa sitten kun lapsi alkaa kaivata enemmän ohjelmaa päivään. Raitis ulkoilma tekee hyvää vaikka keli olisi huonompikin ja leikkien jälkeen ruoka ja uni maittaa paremmin. Puistopukeutuminen tulee varmasti olemaan oma kapittelinsa kun Enni kasvaa isommaksi, sillä ulkovaatteiden pitää olla joustavia ja kestäviä kun niillä möyritään hiekkalaatikolla ja roikutaan kiipeilytelineissä - tällä hetkellä Ennin vaatteilta vaaditaan lähinnä lämpöä ja mukavuutta. Kenkiä kokeilimme nyt viime viikon keinumisten yhteydessä ensimmäistä kertaa, eipä tyttö niistä juuri mitään kyllä välittänyt. Ja näin kesällä pukeutuminen muutenkin on helpompaa kuin talvella, jatkuisivatpa lämpimät kelit vielä pitkään!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kandijuhlat ja ensimmäisen opiskeluvuoden muistelua

Lapsen liikkumisen seuraaminen ja ReimaGO-aktiivisuussensori

Kuinka minä pääsin lääkikseen