Elämäni kesä 2017

Kesä 2017 on ollut kevyesti elämäni paras kesä tähän mennessä ja se on paljon sanottu. Viime vuosina kesäni ovat nimittäin olleet upeita; olen mennyt kihloihin, olen päässyt lääkikseen, olen mennyt naimisiin, olen käynyt upealla häämatkalla... Mutta mikään ei vedä vertoja sille, että olen tämän kesän saanut viettää oman pienen rakkaan tyttäreni kanssa kotona. Enni on nyt kesän loputtua melkein 9 kuukauden ikäinen ja on vihdoin äidin aika palata kouluun. Kesän loppuminen herättää tosi kaksijakoisia tunteita; toisaalta on hurjan kiva päästä taas opiskelemaan, toisaalta on ihan hirveää jättää Enni hoidettavaksi johonkin muualle kuin kotiin.

Äiti ja tytär kesällä 2017.


Jos kuitenkin koitan tässä postauksessa enemmän keskittyä kesään kuin nyt alkavaan syksyyn. Kesästä 2017 on jäänyt päällimmäisenä mieleen ehkä pikalomareissumme Tallinnaan ja monet, monet vaunukävelyt Ennin kanssa (varsinkin loppukesästä myös Pokemon Go oli iso osa kävelyjä). Olen kävellyt kesän aikana keskimäärin noin 5 km päivässä vaunukävelyillä ja lähiseudun kävelyreitit ovat kieltämättä käyneet jo aika tutuiksi. Olen rentoutunut paljon Ennin kanssa johonkin lähtemisen suhteen, vaikka siinä on kyllä varmasti kokemuksen lisäksi auttanut Ennin kasvaminen; isompi vauva huomaa ympäristönsä paremmin kuin pieni vastasyntynyt ja tämä tekee matkaamisesta vauvallekin mielekkäämpää. Joka tapauksessa tytön kanssa on nyt paljon helpompi ja luontevampi lähteä oikeastaan mihin vaan kuin kesän alussa. Olen myös itse saanut kesällä levättyä hurjan hyvin (vaikka yöunien ansiota tämä ei ole, kiitos heräilevän tissitakiaisen) ja on ollut aivan ihanaa kun ei ole moneen kuukauteen ollut mitään opiskelu- tai työjuttuja. En edes muista, milloin minulla on viimeksi ollut näin vapaa kesä aikataulujen suhteen. Seuraavaa tällaista kesää saakin varmaan taas odottaa ja voi olla, ettei ihan näin vapaata kesää tule meillä ikinä enää olemaankaan.

Kauniit kävelyreittimme.


Joku lomareissu, pieni tai iso, kuuluu mielestäni aina kesään, sillä pienikin irtiotto arjesta voi tehdä ihmeitä ja piristää elämää pitkäksi aikaa. Tallinnan matka oli meille tänä kesänä se pieni irtiotto vauva-arjesta ja mukavaksi muistoksi se kesästä jäikin vaikka oli tosi nopea ja lyhyt pikamatka. Toisaalta arkikin kannattaa aina tehdä itselle niin mieluisaksi kuin mahdollista, sillä sitä se elämä suureksi osaksi on. Meidän arki kesällä oli yhtä unelmaa ja pidin kesää ehdottomasti itselleni lomana, en minään lapsenhoitotyöleirinä, vaikka mies on töissä koko ajan ollutkin ja olen ollut yksin kotiäitinä. Totta kai pienen vauvan hoitaminen on ajoittain rankkaa ja turhauttavaa, eikä siitä varmasti olisi helppoa selvitä ilman kunnollisia tukijoukkoja. Hyvän tukiverkon avulla koin itse kuitenkin Ennin hoidon enemmän vapaa-aikana lapsen kanssa, ja tulen varmasti kaipaamaan tätä ensimmäistä kesäämme yhdessä myöhemmin tytön kasvaessa ja omien aikataulujen kiristyessä.

Rannallekin ehdittiin.


Myös blogin pitäminen on tuonut kesään ihan uudenlaista sisältöä ja on ollut mukavaa kirjata fiiliksiä ylös erilaisella tavalla kuin ennen. Blogin sisältö tallentuu itsellekin hauskasti päiväkirjamaiseen muotoon, ja tämän kesän postauksiin on varmasti mukava palata sitten joskus vuosien päästä. Ehkä tulemme joskus niitä katselemaan Ennin kanssa yhdessäkin. Blogitekstien kirjoittaminen on saanut ajattelemaan monia asioita uudesta näkökulmasta ja onpa blogi tarjonnut jo nyt jännittäviä mahdollisuuksiakin ensimmäisen blogiyhteistyön muodossa. Jatkan blogin kirjoittamista niin pitkään kuin se tuntuu itsestä mukavalta ja antoisalta, mutta nyt syksyn tullen kirjoitustahtini tulee varmasti vähän harventumaan. Olen suunnitellut kirjoittavani 2-3 postausta viikossa, mutta katsotaan nyt, miten homma alkaa sujumaan koulun alettua kunnolla. Sinänsä koulun alku tuo paljon uusia aiheita, mistä kirjoittaa. Ja Enni kehittyy koko ajan niin hurjaa vauhtia, että siltäkin suunnalta on aiheita luvassa paljon tulevina kuukausina ja vuosina.

"Kukas tänne jätti kännykän?"


Kokopäiväinen kotiäidin urani alkaa nyt siis ainakin toistaiseksi olla ohi, ja tulen kyllä varmasti välillä kaipaamaan sitä. Kotiäitinä aikataulut ovat olleet ihanan rennot ja joustavat ja päivien sisällön on saanut itse päättää vaikka samana aamuna. Koulussa ja töissä tällainen harvemmin onnistuu, vaikka toisaalta ennalta suunnitellut aikataulut tuovat myös ihan tervetullutta suunnitelmallisuutta ja järjestystä elämään. Isoin miinus alkavassa opiskelussa on tietysti se, etten ehdi enää olla 24/7 Ennin kanssa. Tyttöä tulee varmasti ihan hirveä ikävä moneen otteeseen, mutta onneksi kouluni ei tule olemaan läheskään kokopäiväistä ja ehdin viettää paljon aikaa myös Ennin kanssa. Ja saahan se pieni ikävä varmasti tylsän arjenkin näyttämään ainutlaatuisemmalta ja sitä muistaa paremmin nauttia jokaisesta hetkestä Ennin kanssa. Vaihtelu virkistää meitä kaikkia.

Ensi kesänä keinuminenkin on jo tuttu juttu.


Kiitos kaikille lukijoille tästä kesästä, on ollut mukavaa jakaa meidän vauva-arkea ja omia ajatuksia vähän teidänkin kanssa! Syksyllä homma jatkuu ja pääsemme Ennin kanssa harjoittelemaan uudenlaista arkea. Toivottavasti kaikki sujuu yhtä hyvin kuin nyt kesälläkin ja palaset loksahtavat mahdollisimman nopeasti uusille paikoilleen. Ja niin kuin monet ovat kesän mittaan minulle sanoneet, äidille se muutos tulee varmasti loppujen lopulta olemaan kaikista vaikein.

Miten voikaan olla olemassa jotain näin täydellistä?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailman paras raparperipiirakka

Vauvan kanssa Hoplopissa

Kuinka minä pääsin lääkikseen