Vauvan jättäminen hoitoon ensimmäistä kertaa

Vauvan hoitoon jättäminen on aina vanhemmille kauhean vaikeaa. Reaktio on varmaan osittain biologinen; luonto varmistaa, ettei pientä vauvaa jätetä yksin tai muuten huonoihin oloihin, joissa hänen olisi vaikea pärjätä. Imetyskin edistää sitä, ettei äiti voi lähteä liian pitkäksi aikaa pienen vauvan välittömästä läheisyydestä pois. Ennin jättäminen hoitoon on itsestänikin tuntunut aina enemmän tai vähemmän vaikealta vaikka asiaa kuinka koittaa itselleen järkeillä. Onneksi tyttö on yleensä hoidossa ollessaan kuitenkin ollut koko ajan ihan tyytyväinen ja vaikka huutoa on välillä ollutkin, ei tyttö ole siitä mennyt rikki tai edes vaikuttanut surulliselta jälkeenpäin. Hoitopaikkoina Ennillä on tähän asti ollut koti, jossa vanhempani ovat häntä vahtineet ja nyt noin viikon verran perhepäivähoito, jossa tyttö tulee päiviään viettämään enemmän nyt syksyllä sillä aikaa kun äiti käy koulussa.


Enni on yleisesti ottaen ollut pienestä asti tosi sosiaalinen ja sopeutuvainen vauva, ja perhepäivähoitokin on loppujen lopuksi alkanut meillä aika helposti. Homma alkoi kylläkin vähän väärällä jalalla kun ehdimme harjoitella hoidossa olemista melkein viikon yhdessä paikassa, mutta vaihdoimmekin sitten toiseen hoitopaikkaan ja harjoittelu alkoi siellä uudelleen. Vaihdoimme hoitopaikkaa lähinnä sijainnin takia ja täytyy kyllä sanoa, että tämä nykyinen hoitopaikka on muutenkin paljon parempi. Ryhmäkoko on neljä lasta ja ympäristö on ihanan kodinomainen. Pidimme perhepäivähoitoa alusta asti parhaana vaihtoehtona näin pienelle, sillä päiväkodin vilinä olisi ollut hurjan iso muutos kotiin tottuneelle pienelle. Harjoittelimme yhdessä uudessa hoitopaikassa yhteensä viitenä päivänä ja siinä ajassa Enni tottui tosi hyvin hoitajaan ja alkoi selvästi luottaa tähän. Hoitopaikan muut lapsetkin suhtautuivat tyttöön ihanasti alusta asti ja Enni tykkäsi selvästi kun he toivat tälle leluja ja silittelivät päätä.


Siirryimme hoitopaikan vaihdossa myös yksityiseltä kunnalliselle hoitajalle, mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hoitajan sairastuessa Enni pääsee varahoitopaikkaan ryhmäperhepäivähoitoon. Yksityisellä puolella varahoitopaikka pitää yleensä järjestää itse hoitajan sairastuessa tai lomaillessa. Ja outoa kyllä, hoito on myös kalliimpaa kunnallisella puolella; yksityisessä perhepäivähoidossa Kelan tuki ei ole tuloriippuvaista ja olisi meidän tapauksessa kattanut koko hoitomaksun. Kunnallisella puolella Kela ei edes tue hoitoa ja hoitomaksu on tulosidonnainen. Raha on kuitenkin pieni tekijä sen rinnalla, että Enni saa mahdollisimman kivan ja turvallisen hoitopaikan.


Perhepäivähoitosopimuksemme on 25-tuntinen, eli Enni voi viikossa olla hoidossa maksimissaan 25 tuntia. Tunnit voivat sijoittua viikolle miten vaan klo 8-16:30, eli hoitoon pääsee mukavan joustavasti. Ilmoitamme hoitajalle päivät pari viikkoa etukäteen, meillä kun jokainen viikko vaihtelee hoitotarpeen osalta tosi paljon. Ensimmäisenä hoitoviikkona tunteja kertyi 10,5 ja tällä toisella niitä tulee olemaan 13,5; vielä ainakin pärjätään siis kivan kevyillä tunneilla, mikä onkin hyvä kun Enni on vielä niin pieni. Tytön kehitys on nyt niin nopeaa, että jos hän olisi hoidossa pidempiä päiviä, voisivat ensimmäiset askeleet tai sanat jäädä äidiltä (ja isiltä) näkemättä. Näin voi toki käydä nytkin, mutta jos käy niin sekin on vain elämää. Emmeköhän me miehen kanssa osaa iloita Ennin uusista saavutuksista ihan yhtä paljon, vaikka joku muu jonkun tietyn kehitysaskeleen olisikin nähnyt ensimmäisen kerran. Sitä paitsi Enni ei tällä hetkellä edes ole hoidossa joka päivä, sillä minulla on koulusta välillä ihan vapaatakin. Ne päivät saamme viettää vielä tytön kanssa kahdestaan kotona ja nauttia aikataulujen vapaudesta (mitä nyt päiväunien aikaan voisi ehkä koittaa alkaa tehdä vähän kouluhommiakin).

Jänniä uusia leluja!



Harjoitteluviikon (nro 2) jälkeen oli sitten aika ensimmäiselle oikealle hoitopäivälle. Mieheni vei Ennin hoitopaikkaan aamulla klo 8:30 ja minä hain tytön koulupäiväni jälkeen klo 11:00. Ensimmäisen hoitopäivän pituus oli siis vain 2,5 tuntia ja Enni oli viihtynyt oikein hyvin! Hän oli jopa nukkunut 45 minuutin päiväunet rattaissa, mitä en olisi todellakaan uskonut mahdolliseksi. Pieni itku tosin alkoi heti kun tyttö näki minut ovella hakiessani häntä, mutta nopea imetys korjasi tilanteen. Nyt hoitopäiviä on kertynyt jo kolme ja ne ovat kaikki menneet hyvin. Vaikeinta on aina jättää tyttö hoitopaikkaan (onneksi olen tosin tehnyt sen vain kerran), hakeminen taas on aivan ihanaa - tuntuu kuin jokaisen hoitopäivän jälkeen tulisi joulu kun saa ajaa hakemaan pientä tyttöä kotiin. Jostain syystä on tuntunut, että ainakin näin alussa miehen on ollut helpompi jättää Enni hoitopaikkaan, minun kanssani eroahdistus on ollut isompaa. Kuulemma itku on kuitenkin loppunut nopeasti lähdettyäni, pahaltahan se vaan tuntuu mennä pois kun oma lapsi itkee - joku primitiivinen vaisto sanoo, ettei niin saisi tehdä. Imetys ei meillä ole ainakaan vielä juuri vähentynyt, sillä hoitopäivät ovat olleet niin lyhyitä. Olen imettänyt Ennin yleensä juuri ennen hoitoon jättämistä ja heti hoidosta hakemisen jälkeen. Hoitopaikassa Enni on välillä syönyt vähän velliä ja hedelmäsosetta, mutta kovin innokas tyttö ei toistaiseksi ole siellä ollut syömään. Se johtuu tosin osittain varmasti siitäkin, ettei hänellä ole ehtinyt tulla edes nälkä joka kerta.



On sanottava myös se, että vaikka hoitoon jättäminen tuntui alussa ihan kauhealta ajatukselta, niin nyt kun on käytännössä nähnyt sen hyvät puolet voi varmuudella sanoa, että tämä ratkaisu oli meidän perheelle oikea. Olen tykännyt käydä koulussa pitkästä aikaa ihan hurjan paljon ja uskon olevani nykyään myös entistä motivoituneempi äiti kotona. Leikin Ennin kanssa ehkä jopa enemmän kuin kesällä (osittain varmaan pienestä syyllisyydentunnosta) vaikka olemme kotona samaan aikaan vähemmän, mikä on selvästi ollut Ennin mieleen. Tyttö on hoidon alettua ollut vähän aikaisempaa enemmän kiinni minussa aina kun olen kotona, mutta se on vain normaalia. Kunhan Enni tottuu hoitopaikkaan enemmän ja huomaa, että äiti tulee aina hakemaan hänet sieltä, alkaa hän luottaa enemmän siihen, etten häviä vaikka tyttö kääntäisi välillä selkänsä. Toisaalta tyttö on kyllä kotonakin ollut hoitopäivän jälkeen tosi tyytyväinen ja iloinen, eli kovin pahoja traumoja hän ei selvästi siitä ole saanut. Uskon ennemmin, että Enni saa hoitopaikasta uusia kivoja elämyksiä, joita hän ei kotona edes voisi saada, ja muiden lasten kanssa touhuaminen on varmasti tytölle tosi mukavaa ajanvietettä.

Hoitopäivän jälkeen hymyilyttää (myös Enniä).

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuinka minä pääsin lääkikseen

Kandijuhlat ja ensimmäisen opiskeluvuoden muistelua

Lapsen liikkumisen seuraaminen ja ReimaGO-aktiivisuussensori