Melkein vuoden ikäinen

Enni täytti viime viikolla jo 11 kuukautta, eli vuoden merkkipaalu koputtelee pikku hiljaa ovella. Ihan tässä viimeisen kuukauden aikana tyttö on kehittynyt valtavan paljon niin koordinaation, itseilmaisun kuin ymmärtämisenkin osalta. Ei ihme, että tätä ikävaihetta sanotaan nopean kehityksen vaiheeksi; tuntuu, että Enni oppii joka päivä jotain uutta ja kommunikoi kanssamme päivä päivältä paremmin. Vieraat huomaavat kehityksen aina parhaiten, ja itsekin havahtuu siihen, kuinka Enni on kasvanut vanhoja kuvia katsellessa. Dokumentaatiota Ennin ensimmäisestä ikävuodesta tulee ainakin olemaan - tytöstä on otettu jo vain meidän toimestamme yli 10 000 kuvaa.

Enni osaa 11-kuukautisena liikkua jo tosi "sulavasti" ja monipuolisesti erilaisissa tilanteissa. Tyttö on ihan pienestä asti ollut jäntevä ja sen kyllä huomaa myös tässä liikkumaan opettelussa - meno on tukevaa ja kaatumisia on tapahtunut tosi vähän. Tukeva on tietysti ehkä vähän väärä sana kun kuvailee alle vuoden ikäisen liikkumista, mutta suhteessa ikään Ennin liikkuminen on mielestäni aika varman näköistä. Päätään tyttö on aina varonut tosi hyvin eikä hän montaa kertaa ole onneksi sitä kolauttanut mihinkään vaikka olisikin kaatunut. Eteneminen tapahtuu tällä hetkellä konttauksen ja karhukävelyn välimuotona, ja tyttö osaa hyvin myös ottaa askelia tukea vasten. Brion kävelyvaunulla hän huristelee jo tottuneesti ympäri olohuonetta.


Ennin itseilmaisu on myös kehittynyt paljon. Hän osaa selvästi näyttää jos ei ole mielissään jostain (esim. pahaa ruokaa, ei päästetä taputtamaan tv:tä, joku ottaa lelun kädestä) ja toisaalta myös reagoi positiivisesti hauskoina pitämiinsä juttuihin. Esimerkiksi kun ovikello soi tai joku avaa ulko-oven avaimella, tyttö hihkuu innoissaan ja haluaa heti mennä katsomaan kuka tulee. Hän myös nauraa hauskoille äänille ja ilmeille, hymyilee ja rauhoittuu kuunnellessaan lauluja tai loruja ja osaa "jutella" vastavuoroisesti. Erityisen hauskaa on se, kun tyttö menee "piiloon" oven tai huonekalun taakse ja joku löytää hänet sieltä - siinä on nauru herkässä itselläkin kun näkee tytön ilon.

Vaikka Enni ei vielä olekaan sanonut mitään varsinaisia sanoja, ymmärtää hän muiden puheesta jo hurjan paljon. Sanoja, joiden tarkoituksen Enni hyvin ymmärtää ovat esimerkiksi maito, (maissi)naksu, vilkuttaa, taputtaa, piiloon, suuhun ja ei. Oma nimi oli varmaan ensimmäisiä sanoja, jonka merkityksen Enni oppi ja sen hän on tuntenut jo monta kuukautta. Sitä aina sanotaan, että vauva usein ymmärtää paljon enemmän kuin vanhemmat tajuavatkaan ennen kuin alkaa itse puhua, ja voin kyllä omasta kokemuksesta allekirjoittaa tämän. Enni ymmärtää meidän puheesta jo paljon vaikkei itse sanoja osaa vielä muodostaakaan, eli pikku hiljaa saa alkaa tarkemmin miettiä, mitä tytön kuullen voi jutella.

Listasin alle erilaisia motorisia ja kognitiivisia taitoja, joita vauva on voinut erilaisten vauva.fi yms. -listausten mukaan saavuttaa täytettyään 11 kuukautta. Aina tällaisia kehityksen merkkipaaluja seuratessa on tärkeää muistaa, että kaikki vauvat ovat yksilöitä ja varsinkin vauvavuonna kehitys voi poiketa paljonkin ikätovereista. Yhden osa-alueen kehitys voi myös joskus viivästyttää toisen osa-alueen kehitystä. Toisaalta on hurjan tärkeää seurata vauvan kehitystä ja puuttua tilanteeseen, jossa iso määrä normaaleja kehitysetappeja viivästyy paljon. Se voi olla ainoa merkki vaikkapa kehittyvästä sairaudesta, sillä pieni vauva ei osaa juurikaan kommunikoida pahaa oloaan vanhemmille. Kunhan tietyt minimikriteerit täyttyvät, voikin sitten uusien taitojen oppimisesta nauttia ja seurata vanhempana aitiopaikalta kasvun ihmettä. Olen listauksesta boldannut ne kohdat, jotka Enni jo tässä vaiheessa hallitsee.


11-kuukautisen motorisia taitoja:
  • Seisoo hetken ilman tukea
  • Nousee seisomaan ilman tukea
  • Ottaa ensiaskelia
  • Taputtaa
  • Vilkuttaa
  • Heittää
  • Kokoaa leluja
  • Purkaa/hajottaa leluja
  • Täyttää koreja yms.
  • Tyhjentää koreja yms.


11-kuukautisen kognitiivisia taitoja:
  • Jokelluksessa erilaisia äänenpainoja
  • Jokelluksessa monipuolisia äänteitä
  • Osaa osoittaa kirjasta tiettyä kuvaa
  • Tunnistaa sanan "ei"
  • Noudattaa yksinkertaisia ohjeita
  • Sanoo ensimmäiset sanat


Lopuksi kuriositeettina vielä kuva minusta ja Ennistä samassa mekossa, suunnilleen samanikäisinä - hassua kyllä, mekko on näemmä ajan saatossa kirkastunut...



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailman paras raparperipiirakka

Vauvan kanssa Hoplopissa

Kuinka minä pääsin lääkikseen