Kevyempää iltalukemista - lukukokemus runokirjasta
BLOGIYHTEISTYÖ: Piia Raita
Opiskeluaikana luettavaa on koulun puolesta niin paljon, ettei aina tunnu olevan aikaa lukea mitään kevyempää vain omaksi iloksi. Ainakin yliopistossa niillä kahdella alalla mitä olen itse opiskellut on näin, toki kouluja on varmasti käytännönläheisempiäkin. Olen kuitenkin itse tykännyt lukemisesta ihan lapsesta asti, joten opiskellessakin tulee aina välillä luettua myös kaunokirjallisuutta. Erityisesti tällaiseen ”hupilukemiseen” on aikaa kesällä ja muuten lomilla.
Opiskeluaikana luettavaa on koulun puolesta niin paljon, ettei aina tunnu olevan aikaa lukea mitään kevyempää vain omaksi iloksi. Ainakin yliopistossa niillä kahdella alalla mitä olen itse opiskellut on näin, toki kouluja on varmasti käytännönläheisempiäkin. Olen kuitenkin itse tykännyt lukemisesta ihan lapsesta asti, joten opiskellessakin tulee aina välillä luettua myös kaunokirjallisuutta. Erityisesti tällaiseen ”hupilukemiseen” on aikaa kesällä ja muuten lomilla.
Sain tilaisuuden tehdä blogiyhteistyötä minulle aika tuntemattoman kaunokirjallisuuden lajin osalta, nimittäin runouden; pitihän tähän mahdollisuuteen siis tarttua. Sain yhteistyön merkeissä luettavakseni Piia Raidan esikoisteoksen: runokirjan Koskaan ei voi tietää, kuinka ihmeelliseen päivään herää* ja lueskelin sen läpi jo joululoman aikana. En ole aikaisemmin lukenut yhtäkään runokirjaa kokonaan läpi vaan ennemmin selaillut runon sieltä ja toisen täältä. Tämän runokirjan kohdalla kirjan runot etenivät ehkä vähän runokirjalle epätyypillisestikin tarinamaisesti siirtyen loogisesti eteenpäin vuodenaikojen ja tunnetilojen osalta. Kirjassa oli siis jonkinlainen juoni, mikä runokirjoista (ainakin itseni kaltaiselle kokemattomalle lukijalle) yleensä puuttuu. Piia Raidan runokirjan saa tällä hetkellä tilattua monista eri verkkokaupoista ja se on sijoittunut parhaimmillaan 14. Adlibriksen myydyimpien runokirjojen joukossa. Facebookista Piia Raidan löytää hakusanalla "Runosuoni".
Koskaan ei voi tietää, kuinka ihmeelliseen päivään herää* oli minulle lukukokemuksena hyvin uudenlainen ja oikein positiivinen sellainen. En nyt ehkä ihan heti mene omia runokirjoja tämänkään perusteella kirjahyllyyn hankkimaan, mutta suhtaudun niihin avoimin mielin ja ehkä hiljalleen opin tunnistamaan runouden erilaisia tyylejä. Joka tapauksessa tykkäsin monista kirjan runoista ja varsinkin äitiyttä käsittelevät runot puhuttelivat minua tällä hetkellä. Runoista paistoi läpi myös suru ja toivo, joita kirjoittaja on itse käynyt läpi runoja kirjoittaessaan. Luonto oli läsnä lähes jokaisessa runossa ja myös kirjan kuvituksessa, mistä tykkäsin tosi paljon. Herkät luontokuvat täydensivät runojen tekstiä ja loivat tietynlaista tunnelmaa lukukokemukseen. Kuvien lisäksi itse runoissa oli paljon luontoa mukana.
Mielestäni tärkeintä kirjassa kuin kirjassa on se, että kirjan aihe puhuttelee lukijaa jollain tavalla. Puhuttelevuus voi koskea niin oppikirjaa, romaania kuin runokirjaakin ja eri ihmisiä puhuttelevat erilaiset aihepiirit. Itse en esimerkiksi jaksaisi lukea taloustieteen kirjaa loppuun asti kun joku toinen voi pitää sitä yhtä mielenkiintoisena kuin minä pidän syöpätautien tiiliskiveä. Sama pätee kaunokirjallisuuteen; miellän itse vaikkapa poliittiset romaanit aika paljon tylsemmiksi kuin fantasiaseikkailut, vaikka joku toinen voi pitää puolestaan fantasiaa täysin lapsellisena ja epäviihdyttävänä kaunokirjallisuuden tyylilajina. Tässä piileekin mielestäni kirja-arvosteluiden iso ongelma: arvostelija edustaa aina vain omaa mielipidettään, ei mitään universaalia totuutta siitä, onko jokin kirja hyvä tai huono.
Piia Raidan runokirjan lisäksi olen viime aikoina selaillut joululahjaksi saamaani JHT - Musta lammas -kirjaa. Kävin jokunen viikko sitten myös ystäväni kanssa katsomassa Veljeni vartija -elokuvan ja toukokuussa menemme mieheni kanssa ensimmäistä kertaa Cheekin keikalle. Muita kirjoja en valitettavasti olekaan viimeisen vuoden aikana oikein lukenut, jos ei Ennille luettuja satuja lasketa. On kyllä kieltämättä ollut ihan hauska itsekin pitkästä aikaa lukea enemmän lapsille tarkoitettuja satuja ja tarinoita - niiden opetuksia ja piilomerkityksiä ymmärtää kummasti nyt aikuisena paljon paremmin.
Ennen Ennin syntymää harrastimme mieheni kanssa silloin tällöin yhteislukemista; luimme esimerkiksi illalla ennen nukkumaanmenoa vuorotellen kappaleen tai pari ääneen toisillemme toisen kuunnellessa vieressä. Se oli tosi mukavaa puuhaa ja voin suositella sitä kaikille pariskunnille. Ennin myötä harrastus sai vähän kapuloita rattaisiin, mutta ehkä tytön kasvaessa jonkun verran voimme aloittaa tämän pohjalta uuden perhelukemisharrastuksen. Luettaviksi kirjoiksi pitää tosin aluksi valita vähän kevyempiä ja helppolukuisempia teoksia kuin vaikkapa Hunger Games, jota viimeksi mieheni kanssa yhdessä luimme.
Mielestäni tärkeintä kirjassa kuin kirjassa on se, että kirjan aihe puhuttelee lukijaa jollain tavalla. Puhuttelevuus voi koskea niin oppikirjaa, romaania kuin runokirjaakin ja eri ihmisiä puhuttelevat erilaiset aihepiirit. Itse en esimerkiksi jaksaisi lukea taloustieteen kirjaa loppuun asti kun joku toinen voi pitää sitä yhtä mielenkiintoisena kuin minä pidän syöpätautien tiiliskiveä. Sama pätee kaunokirjallisuuteen; miellän itse vaikkapa poliittiset romaanit aika paljon tylsemmiksi kuin fantasiaseikkailut, vaikka joku toinen voi pitää puolestaan fantasiaa täysin lapsellisena ja epäviihdyttävänä kaunokirjallisuuden tyylilajina. Tässä piileekin mielestäni kirja-arvosteluiden iso ongelma: arvostelija edustaa aina vain omaa mielipidettään, ei mitään universaalia totuutta siitä, onko jokin kirja hyvä tai huono.
Piia Raidan runokirjan lisäksi olen viime aikoina selaillut joululahjaksi saamaani JHT - Musta lammas -kirjaa. Kävin jokunen viikko sitten myös ystäväni kanssa katsomassa Veljeni vartija -elokuvan ja toukokuussa menemme mieheni kanssa ensimmäistä kertaa Cheekin keikalle. Muita kirjoja en valitettavasti olekaan viimeisen vuoden aikana oikein lukenut, jos ei Ennille luettuja satuja lasketa. On kyllä kieltämättä ollut ihan hauska itsekin pitkästä aikaa lukea enemmän lapsille tarkoitettuja satuja ja tarinoita - niiden opetuksia ja piilomerkityksiä ymmärtää kummasti nyt aikuisena paljon paremmin.
Ennen Ennin syntymää harrastimme mieheni kanssa silloin tällöin yhteislukemista; luimme esimerkiksi illalla ennen nukkumaanmenoa vuorotellen kappaleen tai pari ääneen toisillemme toisen kuunnellessa vieressä. Se oli tosi mukavaa puuhaa ja voin suositella sitä kaikille pariskunnille. Ennin myötä harrastus sai vähän kapuloita rattaisiin, mutta ehkä tytön kasvaessa jonkun verran voimme aloittaa tämän pohjalta uuden perhelukemisharrastuksen. Luettaviksi kirjoiksi pitää tosin aluksi valita vähän kevyempiä ja helppolukuisempia teoksia kuin vaikkapa Hunger Games, jota viimeksi mieheni kanssa yhdessä luimme.
Kommentit
Lähetä kommentti