Aurinkoinen kesä 2018

Kesä 2018 on tähän mennessä ollut paljon parempi kuin muutaman edellisvuoden kesät. Paremmuus on tietysti aina hieman subjektiivinen asia, mutta itse olen ainakin nauttinut touko-kesäkuun aurinkoisista päivistä ja lämmöstä ihan huolella. Tänään onkin jo heinäkuun ensimmäinen päivä ja minulle siitä ihana hetki, että kesälomani alkaa tästä. Koulu alkaa vasta elokuun puolivälissä, eli edessä on noin puolitoista kuukautta kotona Ennin kanssa.


Oikeastaan olin osittain kesälomalla jo toukokuussa. Koulu oli tuolloin loppunut ja tein vain muutaman päivän viikossa töitä. Toukokuu oli todella poikkeuksellisen lämmin kuukausi ja ehdimmekin jo silloin ulkoilla Ennin kanssa tosi paljon. Kävimme kävelyillä ja puistoissa ja nautimme molemmat kesäisistä maisemista ja uusista aktiviteeteista. Toukokuussa Enni oppi mm. poimimaan voikukkia - eräskin 100 metrin kävely rantaan kesti lähemmäs puoli tuntia kun tytön piti saada kadun jokainen voikukka poimittua ja laitettua sankoon. Saldona oli noin 50 kukkaa.

Vauvaorava penkin alla.


Mieheni oli kesäkuussa isyyslomalla, eli Enni saakin olla nyt melkein koko kesän jomman kumman vanhemman tai meidän molempien kanssa kotona. Kesäkuussa isä ja tyttö keksivät paljon yhteistä tekemistä ja tutustuivat lähialueen puistoihin melkein joka päivä. Oli tosi kiva, että isyyslomien pitäminen onnistui vielä nytkin tytön ollessa vähän isompi (isyyslomat pitää pitää ennen kuin lapsi täyttää 2 vuotta), sillä nyt Enni on jo paljon monipuolisempaa seuraa kuin ihan vauvana. Isä-tytär-suhde on varmasti tässä kolmen viikon aikana kehittynyt ja kasvanut valtavan paljon kun äiti ei ole koko ajan ollut häiritsemässä. Saa nähdä, miten Enni suhtautuu siihen kun ensi maanantaina minä jäänkin hänen kanssaan kotiin ja isi kävelee aamulla ovesta ulos.


Ehdimme jo toukokuussa käydä Ennin kanssa uimarannalla ja samalla reissulla minä uskaltauduin uimaan alle 15-asteisessa merivedessä. Enni ei ollut vedestä ihan yhtä innoissaan, mutta ymmärtäähän sen lämpötilan puolesta - hyvä kun edes toisella oli järkeä päässä. Koitimme käydä tytön kanssa kahlaamassa rantavedessä, mutta hän ei tykännyt siitä juurikaan. Kivempaa oli istuskella hiekalla tekemässä hiekkakakkuja ja ihmettelemässä hiekkaan imeytyvää vettä, jota äiti kantoi merestä sangolla. Ehkä loppukesällä Ennikin uskaltautuu paremmin kahlaamaan rantaveteen kun merivesi lämpenee, silloin sinilevä voi tosin vaikeuttaa suunnitelmia jonkin verran.

Kesäsuunnitelmissa olisi vielä ainakin käynti Linnanmäellä, Korkeasaaressa ja Suomenlinnassa. Näistä Lintsillä olisi kiva käydä vaikka useammankin kerran. Uskon, että Enni tykkäisi paikasta ihan valtavan paljon ja olisi tosi hauskaa mennä hänen kanssaan ensimmäistä kertaa vauvalaitteisiin. Linnanmäellähän on paljon ilmaisia laitteita pikkulapsille ja olen katsonut, että sieltä löytyy 5 ilmaista laitetta, joihin Enni alle 100-senttisenä pääsisi. Kolmeen näistä pääsee myös vanhempi mukaan, eli ne olisivat varmasti ne laitteet, joista tytön Lintsi-ura tullaan aloittamaan.

Yksi tämän kesän hittijuttu on ollut saippuakuplien puhaltaminen. Tai tarkemmin sanottuna Ennin osalta kuplien jahtaaminen ja puhkaiseminen, äiti ja isi ovat toistaiseksi hoitaneet kuplien puhaltamisen. Euron saippuakuplapurkki on riittänyt tänne kesän puoliväliin asti, mutta loppukesäksi pitää varmaan ostaa vielä toinen kun tyttö on kuplista niin paljon tykännyt. On aina niin ihanaa seurata, miten pienet asiat tässä vaiheessa taaperon elämää tuottavat niin paljon iloa ja naurua. Siinä olisi arvokas oppitunti meille aikuisillekin, onnellinen elämä on usein tosi pienillä asioilla saavutettavissa kun niistä vain muistaisi nauttia arjen kaaoksen keskellä.

Tämän postauksen kuvat on otettu eri vaiheissa kesää ja monet niistä kuvastavat hyvin sitä ihanaa lämpöä ja valoa, josta olemme saaneet nauttia melkein koko touko-kesäkuun ajan. Toivon hartaasti, että hyvät ilmat jatkuisivat heinäkuussakin, sillä olisi kiva olla ulkona mahdollisimman paljon nyt kun oma kesäloma alkaa! Toisaalta on ihan hauska päästä tytön kanssa välillä pomppimaan vesilätäkköihinkin, se kun on hänelle myös tällä hetkellä kovin rakas harrastus.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailman paras raparperipiirakka

Vauvan kanssa Hoplopissa

Kuinka minä pääsin lääkikseen