Kaupunkilomalla taaperon kanssa Prahassa

Meidän perheen ensimmäinen lentokonematka tällä kokoonpanolla suuntautui tämän vuoden elokuussa Prahaan. Praha valikoitui kohteeksi monestakin syystä; kaupunki on lähellä eli lentomatka on lyhyt, kaupunki on hintatasoltaan melko halpa eikä kumpikaan meistä aikuisista ollut aikaisemmin käynyt siellä. (Ja mikä tärkeintä, Prahasta löytyi Hard Rock Cafe, joista ostettavia pieniä pinssejä keräilen.) Kuten jo aikaisemmin kirjoittelinkin, lentomatkat Prahaan menivät tosi hyvin, eikä lentokentilläkään tullut taaperon kanssa isompia ongelmia. Tänään jaan vähän meidän kokemuksia Prahasta kaupunkina taaperomatkakohteena. Reissumme oli valtavan onnistunut ja siitä jäi ihanat muistot!


Hotellimme loman aikana oli Expo Hotel Prague, joka sijaitsi hieman kauempana keskustasta. Jälkiviisaana olisi pitänyt valita vähän keskeisemmällä sijainnilla oleva hotelli, mutta oli tässäkin lopulta monia hyviä puolia. Alue oli rauhallinen, eli Ennin kanssa oli helppo liikkua eikä yöllä kuulunut häiritsevää meteliä ulkoa; lähellä oli myös pari kivaa leikkipuistoa, joissa kävimme monta kertaa. Sattumalta ihan hotellimme vierestä löytyi myös seinäkiipeilypaikka, johon emme ikinä olisi menneet jos se ei olisi tullut vastaan. Hotellissa oli myös hyvä ilmastointi ja aamupala ja huoneemme oli tosi iso. Enniä varten huoneessa oli kiva matkasänky ja respasta sai lainata leluja huoneeseen. Isona miinuksena itse hotellissa ei kuitenkaan ollut leikkipaikkaa, vaikka nettisivujen mukaan olimme näin ymmärtäneet varausta tehdessämme. Kaiken kaikkiaan olimme kuitenkin hotelliin oikein tyytyväisiä.


Tuo mainitsemani seinäkiipeilypaikka osoittautui todelliseksi löydöksi kun kävimme siellä loman loppupuolella. Paikassa oli erilaisia lastenseiniä melkeinpä yhtä paljon kuin aikuisille tarkoitettuja kiipeilyseiniä ja Enni oli niistä aivan haltioissaan. Teemat vaihtelivat metsästä ritarilinnoihin ja viidakosta savannille. Ritarilinnassa kiipeilyseiniä oli sekä linnan ulko- että sisäpuolella ja paristakin paikkaa pääsi kiivettyään ensin seinän ylös laskemaan liukumäkeä alas. Harmittelimme moneen kertaan, miksei Suomesta löydy mitään näin kivaa seinäkiipeilypaikkaa lapsiperheille, sillä tällaisessa paikassa olisi niin mukava käydä useamminkin Ennin kanssa. Mieheni testasi myös paikan aikuisten seinät ja minä toimin molempien kuvaajana vierailumme aikana. Voin kertoa, että oli vaikea saada tyttö lähtemään paikasta, niin innoissaan hän monenlaisista seinistä oli.


Ainoa etukäteen suunniteltu vierailukohteemme oli Prahan eläintarha, jossa sitten kävimmekin heti reissun toisena päivänä. Eläimiä ei tuon reissun aikana lopulta nähty kuin ihan muutama, mutta parin kilometrin kävelymatka puistoon ja sieltä takaisin sekä puiston sisällä olevat leikkipaikat olivat ihan tarpeeksi ohjelmaa itsessään. Kävimme eläintarhassa myös syömässä hieman viileämmässä ravintolassa, sillä lämpötila oli siellä +34 asteen paikkeilla. Eläintarhasta lähtiessämme mittari oli kivunnut jo +35 asteeseen. Tarha oli hieman ylempänä kuin muu kaupunki, eli sieltä oli kauniit maisemat Prahan ylle ja paikka tuntui avaralta.




Pääkohteemme eläintarhassa oli alla olevassa kuvassa näkyvä upea leikkipaikka. Leikkipaikkaa hallitseva kiipeilytelinesysteemi oli melkein 10 metriä korkea ja siinä oli jos jonkinlaista verkkoa, liukumäkeä ja tasannetta. Teemaltaan leikkipaikka oli afrikkalainen ja joka puolella oli koristeena hienoja puunaamioita ja savannin eläimiä. Jättimäisen kiipeilytelineen lisäksi alueella oli pienempi liukumäki, johon sai kiivetä pientä verkkoa pitkin (Enni tykkäsi tästä tosi paljon) ja joitain keinuja. Periaatteessa iso kiipeilyteline oli kielletty alle 7-vuotiailta, mutta Enni halusi siihen niin intohimoisesti, että mieheni lähti lopulta tytön kanssa seikkailemaan sinnekin. He pääsivät yhdessä koko reitin läpi ja tulivat asiaankuuluvasti alas pitkää kierreliukumäkeä - Enni oli aivan haltioissaan.





Minilomamme keskimmäinen päivä oli ainoa, jonka aikana satoi ja jopa ukkosti hieman. Iltapäivän lyhyt ukkoskuuro teki kuitenkin paahtavan kuumalle ilmalle vaan hyvää ja kun lähdimme sen jälkeen ulkoilemaan ilma oli kerrankin miellyttävän viileä (noin +25 astetta) ja kaupungilla oli mukava kävellä pidempäänkin. Tuolloin kohteenamme oli ex tempore bongattu näköalapaikka kaupungin yllä, Letna Beer Garden. Paikka oli tosi kaunis puistoalue, jossa oli pari pientä kojua ja monta sataa piknik-henkistä pöytäryhmää. Taisi siinä vähän sivummalla olla ihan oikea ravintolakin. Kojuista sai ostaa juotavaa ja pientä syötävää ja piknik-pöydistä nauttia upeasta maisemasta Prahan vanhaan kaupunkiin. Lähdimme puistoon niin myöhään, että Enni nukahti meidän siellä ollessamme ja saimme viettää illan kahdestaan ihanissa maisemissa. Ihan kiva käänne sinänsä, sillä päivä sattui olemaan myös kolmas hääpäivämme.


Viimeisenä isompana nähtävyytenä kävimme kiertämässä Prahan linnan ympäristöä, joka oli Ennille aika mieluisa paikka sen tuhansien portaiden ansiosta. Tyttö jaksoi kavuta alueen portaikkoja uskomattoman hyvin, esimerkiksi yhden noin 200 askelman portaikon huipulla hän vaan huusi "Missä uudet pootaat!" Linna-alueelta kävelimme vielä illan hämärtyessä Kaarlensillalle ja sen yli vanhaan kaupunkiin, mistä sitten otimme raitiovaunun takaisin hotellille. Tuossa vaiheessa pimeys oli jo ihan laskeutunut ja Prahan linnan siluetti näkyi upeana Vltava-joen toisella puolella (kuva alempana). Maisema oli melkein kuin jostain prinsessasadusta.



Varsinaisten nähtävyyksien sijaan kiersimme tällä lomalla kuitenkin kaikista eniten kaupungin leikkipuistoja. Niitä olikin kiitettävän paljon ja Enni viihtyi uusissa kiipeilytelineissä, keinuissa ja karuselleissa tunteja tuntien jälkeen. Uskomatonta kyllä, paristakin Prahan leikkipuistosta löytyi myös täsmälleen samanlainen kiipeilyseinä kuin omassa lähipuistossamme 100 metrin päässä kotiovesta - pieni on maailma. 


Ennin ensimmäinen kunnollinen ulkomaanmatka meni siis todella hyvin ja perheenä lomailu tuntui luonnolliselta ja helpolta vieraassakin ympäristössä. Matkaa varten ostamamme matkarattaat (GB+ Pockit) olivat tosi hyvät ja toimivat myös vanhan kaupungin mukulakivikaduilla ja ilman niitä matka olisi ollut huonolla tavalla todella erilainen. Meidän vinkit matkaan taaperon kanssa ovat lopulta aika yksinkertaiset:

A) Varustus kuntoon, eli mukaan vähintään kunnolliset matkarattaat + hoitolaukku. Muista ottaa vesipullo joka paikkaan mukaan! Matkarattaat toimivat helppona tavaran kiintopisteenä.
B) Syö ja juo tarpeeksi usein ja pidä eväitä mukana. Nälkäisenä maailma on kurjemman tuntuinen paikka niin lapsille kuin aikuisille.
C) Ole kärsivällinen äläkä suunnittele matkaa liikaa. Jos on minuuttiaikataulu vaikkapa tietyllä hetkellä lähtevään jokilaivaan, voi olla hankala saada taapero, joka on juuri löytänyt maailman mielenkiintoisimman kuralätäkön, lähtemään sinne tyytyväisenä. Elä siis hetkessä!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailman paras raparperipiirakka

Vauvan kanssa Hoplopissa

Kuinka minä pääsin lääkikseen