Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2019.

2-vuotiaan uusi talvihaalari

Kuva
Viime talvena Ennillä oli käytössä Reimatecin ihana Nuoska-haalari ja tänä talvena olemme luottaneet samaan tuttuun merkkiin. Ostin jo syksyllä Ennille käytetyn Reimatecin talvihaalarin koossa 86 cm, mutta marraskuussa totesin, että talven kylmimmille kuukausille olisi kuitenkin kiva saada vähän lämpimämpi haalari. 86-senttinen haalari alkoi myös jo tuossa vaiheessa olla vähän lyhyt lahkeista, mikä on hieman huono ominaisuus haalarille, jolla kahlataan syvässä lumessa ja loskassa. Niinpä päädyin hommaamaan Ennille uuden Reimatecin haalarin, joka vastaisi toiveita ja tarpeita vähän paremmin. Tilasin Ennin uuden talvihaalarin Reiman Black Friday -tarjouksista ja yli kuukauden odottelun jälkeen haalari vihdoin löysi tiensä meille asti vuodenvaihteen aikoihin. Onneksi oli se toinen haalari olemassa odotteluaikana. Uusi haalari on malliltaan Reimatec Louna, Cranberry Pink ja kooltaan 92 cm. Se on nätin karvahuppunsa kanssa itse asiassa aika saman näköinen kuin Ennin viime talven

Taaperon joululahjat 2018

Kuva
Joulu 2018 ei ollut meidän perheelle se onnistunein juhla monestakaan syystä, ei vähiten siksi, että sairastimme kaikki kolme jossain vaiheessa joulua. Flunssa alkoi miehestäni, joka sai sen jo viikko pari ennen joulua, Enni sairastui aatonaattona ja minä kunnolla pari päivää joulun jälkeen. Sairaana ei ole kiva viettää mitään juhlia ja jouduimme muuttamaan useampia joulusuunnitelmia Ennin sairastelun takia - opimme samalla, että sairas lapsi viihtyy parhaiten omassa kodissa. Sairasteluista huolimatta joulu meni ihan mukavasti ja saimme kaikki paljon kivoja lahjoja. Enni sai tietysti eniten lahjoja ja tällä hetkellä vähän tuntuukin siltä, että koti on ihan täynnä uusia leluja. Toisaalta tuntuu myös siltä, etteivät uudet lelut ole mitään krääsää vaan niillä on kiva leikkiä yhdessä ja ne kaikki kehittävät Ennin nopeasti kasvavia taitoja jollain tavalla. Yksi joulun hienoimmista lahjoista oli isäni Ennille rakentama kirjahyllytalo, jonka saimme "tilata" etukäteen täysin