Koti järjestykseen; elokuun 1-7-haaste
![Kuva](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjplojes936_5GHDCpHXnEKERUA924jEOo0xHBBOnFA3dVLlHefPo1ojX-x6c6jL0w4Mr1BY186m6EpCvxn_A5rJucVshzUcQjecatAwQeilXch0gpvIO0jgdgghBLbdmxFlD2jIpkkX28/s1600/2018-06-08+14.55.08.jpg)
Alkavan elokuun ja kesäloman kunniaksi päätin aloittaa noin kuukauden kestävän 1-7-haasteen alkaen ensi viikon maanantaista. Haaste liittyy kodin järjestyksen ylläpitoon ja turhasta tavarasta luopumiseen. 1-7-metodi on pidemmälle viety muoto "tavara päivässä roskiin" -konseptista, törmäsin tähän alkuvuodesta Kotilieden nettisivuilla ja innostuin ajatuksesta. Metodin ideana on luopua maanantaina yhdestä tavarasta, tiistaina kahdesta tavarasta, keskiviikkona kolmesta tavarasta jne. kunnes lopulta sunnuntaina luovutaan seitsemästä tavarasta - ja seuraavalla viikolla sama systeemi. Elokuun aikana tavoitteenani siis on luopua yhteensä 105 tavarasta, joiden loppusijoituspaikkana toimii nettikirppis tai roskakori. Olen harrastanut Tori.fi-myyntejä muutaman vuoden ajan ja sitä kautta kodin tavaroita on tullutkin jo jonkin verran karsittua, mutta viime aikoina on tuntunut että tavarakaaos on taas iskenyt päälle. Varsinkin "työhuoneemme" (lue: varasto) jotenkin ihm