Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2018.

Kun kaikki on ei

Uhmaikä, tuo ihana kehitysvaihe lapsen elämässä. Meillä uhmaikä alkoi nostaa päätään siitä asti kun tyttö oli noin puolitoistavuotias, mutta nyt kaksivuotissynttäreiden lähestyessä Ennin kiukkupuuskat ja tahtotilat ovat nousseet ihan uudelle levelille. Nautimme nykyään päivittäisistä mielenosoituksista jos jonkinlaisia asioita kohtaan - Pipsa Possun pitäisi pyöriä tv:stä aika usein, kadulle olisi päästävä juoksemaan jos siellä on lätäkkö ja tärkeisiin kirjeisiin olisi tosi tärkeä päästä piirtelemään, mieluiten kuulakärkikynällä. Jos nämä eivät onnistu, alkaa usein dramaattinen huuto, jonka jälkeen kyseinen asia tai mikään muukaan ei käy ja kaikki on huonosti. Ärsyttävyydestään huolimatta uhmaikä on tietysti tarpeellinen kehitysvaihe, jonka aikana lapsi oppii paljon uutta vuorovaikutuksesta. Kasvaminen vauvasta taaperoksi tuo mukanaan monia uusia vaikutuskeinoja ja uhmaiän aikana lapsi testaa niitä. Saako huutamalla kaupasta haluamansa jugurtin? Välttyykö pahalta ruualta jos sen heit

Mitä tehdä kotona taaperon kanssa

Kuva
Olen itse ollut varsinainen kotiäiti aika vähän ja vaan lyhyitä pätkiä kerrallaan, sillä jatkoin koulunkäyntiä Ennin syntymän jälkeen 1,5 viikon kuluttua. Koulunkäyntini oli tietysti silloin hyvin osa-aikaista ja olin alussa vaan pari tuntia kerrallaan poissa tytön luota. Kotiäitiyteni alkoi itse asiassa samaan aikaan kun perustin tämän blogin, eli keväällä 2017, ja jatkui sen kesän. Olin aika pitkään lomalla myös nyt kesällä 2018 ja tässä opiskelun ohessa ns. kotiäitipäiviä tulee jatkuvasti aika paljon. "Normaalistihan" äiti menee kokopäiväisesti töihin äitiys- ja vanhempainvapaiden (ehkä myös hoitovapaiden) jälkeen, mutta opiskelussa on se etu, että aikataulut ovat paljon kevyemmät. Minulla on koulusta vapaapäiviä käytännössä aina vähintään yksi viikossa ja koulupäivien pituus on noin 3-6 tuntia. Vietän siis paljon aikaa Ennin kanssa kotona kahdestaan ja olen ollut melkein koko tytön elämän ajan osa-aikainen kotiäiti. Kahdestaan kotona oleminen pienen lapsen kanssa on

Lapsen ensimmäiset harrastukset

Kuva
Enni on elämänsä aikana harrastanut jo 2-3 "lajia"; aloitimme vauvauinnin tytön ollessa 3 kuukauden ikäinen, kiipeilemässä tyttö on on ollut mukana noin 1-vuotiaasta asti ja nyt pari viikkoa sitten aloitimme tytön kanssa uusimman harrastuksen, vanhempi&lapsi-liikuntakerhon. Kaikki harrastukset alle 2-vuotiaan taaperon kanssa vaativat luonnollisesti vanhemman läsnäoloa, mutta olemme huomanneet, että koko perheen voimin on tosi kiva harrastaa monenlaista pienenkin lapsen kanssa. Enni ehtii isompana harrastaa ja tehdä asioita vielä vaikka kuinka paljon itsekseen, tiedostan sen jo nyt - haluan siis ottaa kaiken irti tästä ajasta kun ei ole edes vaihtoehtoa jättää tyttöä itsekseen. Ennin ensimmäinen harrastus, vauvauinti, alkoi jo tytön ollessa kolmen kuukauden ikäinen. Kävimme vauvauinnissa yhden kevätkauden ajan ja se oli kyllä tosi mukavaa perheen yhteistä aikaa. Toki tyttö oli silloin vielä niin pieni, että harrastus oli kaiken kaikkiaan lähinnä uusia kokemuksia mei

Kaupunkilomalla taaperon kanssa Prahassa

Kuva
Meidän perheen ensimmäinen lentokonematka tällä kokoonpanolla suuntautui tämän vuoden elokuussa Prahaan. Praha valikoitui kohteeksi monestakin syystä; kaupunki on lähellä eli lentomatka on lyhyt, kaupunki on hintatasoltaan melko halpa eikä kumpikaan meistä aikuisista ollut aikaisemmin käynyt siellä. (Ja mikä tärkeintä, Prahasta löytyi Hard Rock Cafe, joista ostettavia pieniä pinssejä keräilen.) Kuten jo aikaisemmin kirjoittelinkin, lentomatkat Prahaan menivät tosi hyvin, eikä lentokentilläkään tullut taaperon kanssa isompia ongelmia. Tänään jaan vähän meidän kokemuksia Prahasta kaupunkina taaperomatkakohteena. Reissumme oli valtavan onnistunut ja siitä jäi ihanat muistot! Hotellimme loman aikana oli Expo Hotel Prague, joka sijaitsi hieman kauempana keskustasta. Jälkiviisaana olisi pitänyt valita vähän keskeisemmällä sijainnilla oleva hotelli, mutta oli tässäkin lopulta monia hyviä puolia. Alue oli rauhallinen, eli Ennin kanssa oli helppo liikkua eikä yöllä kuulunut häiritsevää

Blokkivaiheen neljäs kurssi, Vatsan alueen ongelmat

Kuva
Neljäs vuoteni lääkiksessä alkoi pari viikkoa sitten ja viime vuonna alkanut blokkivaihe jatkuu tänä vuonna taas uusilla kursseilla. Ensimmäisenä kurssina meillä alkoi "Vatsan alueen ongelmat", joka nimensä mukaisesti käsittelee vatsaa ja sen elimiä, lähinnä ruuansulatuskanavaa kokonaisuudessaan. Kurssi on aika laaja, sillä ruuansulatuskanava on pitkä - mukana on niin ruokatorven, mahalaukun, ohutsuolen kuin peräsuolenkin sairaustiloja + paljon muuta. Vatsakurssi onkin blokkivaiheen toiseksi isoin kurssi, se isoin eli RiHaVe (=rintakipu, hengenahdistus ja verisuonikirurgia) tuli onneksi käytyä heti ensimmäisenä blokkivaiheen kurssina jo viime vuonna. Viime vuonna blokkikursseja ehti siis olla kolme kappaletta; RiHaVe eli Rintakipu, hengenahdistus ja verisuonikirurgia, OHeRa eli Onkologia, hematologia ja reumatologia ja Neurologia ja neurokirurgia (linkeistä pääset lukemaan viime vuonna tekemäni postaukset kustakin kurssista). On kivaa, että sekä viime vuosi että tämä