Ajatuksia joulukalentereista

On jotenkin ihan uskomatonta, että tänään on jo joulukuun ensimmäinen päivä. Muistan, että olen tehnyt samanlaisen havainnon monena muunakin vuonna, mutta tänä vuonna marraskuumme on ollut erityisen hektinen ja joulukuu tuli vielä tavallista enemmän puskan takaa. Joulukalenterien osalta tosin olin kerrankin liikkeellä jo ajoissa; hankin kaikille kolmelle omat arpakalenterit jo pari viikkoa sitten. Tänään täydensin kokoelman Fazerin suklaajoulukalenterilla. Onhan se joulun odottaminen aikuisillekin paljon hauskempaa kun on pientä tekemistä ja herkkuja jokaiselle päivälle. Olemme jo monena vuonna ostaneet miehen kanssa Veikkauksen arpakalenterin, jossa saa siis raaputtaa yhden ruudun joka päivä. Viime vuonna ostimme Ennillekin oman kalenterin, ja sama perinne jatkui tänäkin vuonna. Enni on vielä tänäkin vuonna toki liian pieni ymmärtämään joulukalentereista mitään, mutta oma kalenteri hänelle piti yhtä kaikki saada. Viime vuonna Ennin kalenteri oli sitä paitsi ainoa, jolla voit...