Syksyn viimeinen kouluviikko
Syksy on koulun osalta ollut nousujohteista oikeastaan kaiken suhteen; kiinnostavuuden, aikataulujen ja väsymyksen. Ensimmäinen kohta on tietysti ollut tosi positiivinen juttu, mutta kaksi seuraavaa ovat asettaneet tietynlaisia haasteita pienen perheemme elämälle erityisesti nyt marras-joulukuussa. Olen tällä hetkellä siis todella iloinen siitä, että koulua on jäljellä enää kaksi päivää - sen jälkeen alkaa odotettu ja mielestäni ihan ansaittu joululoma.
Lokakuun lopussa aloitimme vihdoin klinikkavaiheen, joka tarkoittaa Helsingin lääkiksessä ensimmäistä blokkikurssia. Meidän ryhmän ensimmäinen kurssi oli RiHaVe eli rintakipu, hengenahdistus ja verisuonikirurgia. Kurssi on lääkiksen pahamaineisimpia vaativuuden ja ajankäytön suhteen, ja voin kyllä itsekin allekirjoittaa tämän. Kurssi on ollut aikataulullisesti ja sisällöllisesti tosi tiukka, ja välillä on tuntunut, että Enni on ollut enemmän hoidossa kuin kotona. Pisin hoitoviikko on tytöllä kuitenkin ollut 35 tuntia, eli ei sinänsä edes ihan täysipäiväinen viikko. Optimaalisesti päivät olisivat silti saaneet olla lyhyempiä. Enni on kuitenkin vielä tosi pieni ja tarvitsee hurjan paljon läheisyyttä turvalliseen kehitykseen. Onneksi joululoma alkaa pian ja saan taas muistella kotiäitiyttä ja lapsen kanssa olemista 24/7 kolmen viikon ajan.
Enni itse on onneksi viihtynyt hoidossa tosi hyvin. Hän on hyväntuulinen sinne jäädessään ja onneksi tosi iloinen myös äidin tai isin tullessa hakemaan. Se vasta tuntuisikin pahalta jos Enni alkaisi tykätä hoitopaikasta enemmän kuin kodista (vaikka voi olla, että sekin aika vielä koittaa joskus). Hoitokuvio ei siis tytölle ole varmaan ollut mitenkään traumaattinen tai edes ikävä vaan äiti on stressannut pitkistä hoitopäivistä enemmän. Onneksi Ennin hoitotaipale joka tapauksessa alkoi tosi kevyesti silloin elokuussa ja päivät ovat pidentyneet pikku hiljaa kuukausien saatossa. Luulen, ertä se on ollut tytölle helpoin ja turvallisin tapa tottua uuteen hoitopaikkaan ja vanhemmista erossa olemiseen. Nykyään hoitopaikan kaverit ovatkin jo vanhoja tuttuja.
Viimeinen kouluviikkomme on jo sisältänyt kardiologian klinikkapäivän ja tulee vielä sisältämään sydänkirurgian klinikkapäivät sekä keuhkosairausopin seminaarin. Tiivistä settiä on siis vielä edessä ennen kuin lomat alkavat. Viime viikon thoraxkirurgian klinikkapäivä piti sisällään oman potilaan pikaisen tutkimisen ja yhteisen kierron osastolla - saa nähdä, eroaako sydänkirurgia tästä paljon. Potilaan tutkimista on kurssilla onneksi päässyt harjoittelemaan moneen otteeseen ja tuntuukin jo, että se ei nykyään ole ihan yhtä hankalaa kuin ensimmäisillä kerroilla. Unohtuuhan siitä edelleen käytännössä aina jotain ja olen itse kokenut varsinkin sydänäänien kuuntelun todella haastavaksi, mutta tekemällä sitä oppii. Tuleehan niitä potilaita tutkittua seuraavat 3,5 vuotta melkein viikottain, eli toistoja on ainakin luvassa.
Kaiken kaikkiaan klinikka on edelleen tuntunut paljon kiinnostavammalta opiskelulta kuin preklinikka vaikka tekemistä onkin paljon. Aihepiirit ovat kuitenkin tässä vaiheessa jo jollain tavalla tuttuja eikä kaikki opittu ole uutta tietoa, mikä helpottaa tiedon jäsentämistä ja sisäistämistä ihan huomattavasti. Käytännön tekeminen on ollut itselleni mielekkäämpää kuin pelkkä teorian lukeminen ja olen tykännyt tosi paljon toimia oikeiden potilaiden kanssa. Koko ala ja tuleva ammatti on alkanut tuntua selvästi aiempaa konkreettisemmalta ja todellisemmalta. Koulunkäynti jatkuu siis joululoman jälkeen tammikuussa hyvillä mielin ja uudella energialla. Ehkä sitä vähän ehtisi pelkän lomailun ohella lukeakin rästiin jääneitä asioita niin tammikuussa olisi helpompi taas palata sairaalamaailmaan.
Enni itse on onneksi viihtynyt hoidossa tosi hyvin. Hän on hyväntuulinen sinne jäädessään ja onneksi tosi iloinen myös äidin tai isin tullessa hakemaan. Se vasta tuntuisikin pahalta jos Enni alkaisi tykätä hoitopaikasta enemmän kuin kodista (vaikka voi olla, että sekin aika vielä koittaa joskus). Hoitokuvio ei siis tytölle ole varmaan ollut mitenkään traumaattinen tai edes ikävä vaan äiti on stressannut pitkistä hoitopäivistä enemmän. Onneksi Ennin hoitotaipale joka tapauksessa alkoi tosi kevyesti silloin elokuussa ja päivät ovat pidentyneet pikku hiljaa kuukausien saatossa. Luulen, ertä se on ollut tytölle helpoin ja turvallisin tapa tottua uuteen hoitopaikkaan ja vanhemmista erossa olemiseen. Nykyään hoitopaikan kaverit ovatkin jo vanhoja tuttuja.
Viimeinen kouluviikkomme on jo sisältänyt kardiologian klinikkapäivän ja tulee vielä sisältämään sydänkirurgian klinikkapäivät sekä keuhkosairausopin seminaarin. Tiivistä settiä on siis vielä edessä ennen kuin lomat alkavat. Viime viikon thoraxkirurgian klinikkapäivä piti sisällään oman potilaan pikaisen tutkimisen ja yhteisen kierron osastolla - saa nähdä, eroaako sydänkirurgia tästä paljon. Potilaan tutkimista on kurssilla onneksi päässyt harjoittelemaan moneen otteeseen ja tuntuukin jo, että se ei nykyään ole ihan yhtä hankalaa kuin ensimmäisillä kerroilla. Unohtuuhan siitä edelleen käytännössä aina jotain ja olen itse kokenut varsinkin sydänäänien kuuntelun todella haastavaksi, mutta tekemällä sitä oppii. Tuleehan niitä potilaita tutkittua seuraavat 3,5 vuotta melkein viikottain, eli toistoja on ainakin luvassa.
Kaiken kaikkiaan klinikka on edelleen tuntunut paljon kiinnostavammalta opiskelulta kuin preklinikka vaikka tekemistä onkin paljon. Aihepiirit ovat kuitenkin tässä vaiheessa jo jollain tavalla tuttuja eikä kaikki opittu ole uutta tietoa, mikä helpottaa tiedon jäsentämistä ja sisäistämistä ihan huomattavasti. Käytännön tekeminen on ollut itselleni mielekkäämpää kuin pelkkä teorian lukeminen ja olen tykännyt tosi paljon toimia oikeiden potilaiden kanssa. Koko ala ja tuleva ammatti on alkanut tuntua selvästi aiempaa konkreettisemmalta ja todellisemmalta. Koulunkäynti jatkuu siis joululoman jälkeen tammikuussa hyvillä mielin ja uudella energialla. Ehkä sitä vähän ehtisi pelkän lomailun ohella lukeakin rästiin jääneitä asioita niin tammikuussa olisi helpompi taas palata sairaalamaailmaan.
Kommentit
Lähetä kommentti