Seisomatyöntekijän parhaat kaverit - hyvät työkengät

BLOGIYHTEISTYÖ: Color4care

Olen ehtinyt opiskella sairaalaympäristössä jo noin vuoden ajan, eikä minulla koko tänä aikana ole ollut kunnollisia työkenkiä. Olen tähän asti käyttänyt koulussa vanhoja valkoisia sisäpelikenkiäni (jotka taitavat itse asiassa olla äitini vanhat), mutta kesän aikana tilanteeseen tuli vihdoin muutos. Pääsin nimittäin tekemään blogiyhteistyötä Color4care:n kanssa ja sen puitteissa sain testattavaksi hienot uudet sairaalaan sopivat työkengät*.


Nyt on työkengät ja stetarit sävy sävyyn.


Sain blogiyhteistyön merkeissä valita testattavaksi itselleni mieluiset työkengät Color4care:n valikoimasta ja päädyin (tietysti) valitsemaan samanväriset kengät kuin stetarini. Uudet työkenkäni ovat merkiltään Très Chic Resår mikrofiber* ja niiden väri on plum, luumu. Väri on viininpunaisen ja tumman luumun sekoitus, joka on mielestäni kaunis, muttei liian räikeä. Työkengät ovat mattapintaiset.

 
Color4care oli minulle jo ennen blogiyhteistyötä tuttu verkkokauppa, ehkä osin siksi, että se myy monenlaisia hoitoalalle suunnattuja tarvikkeita. Verkkokaupan valikoimasta löytyvät esimerkiksi työsandaalit, stetoskoopit ja värikkäät tukisukat. Myytävien työkenkien merkkejä ovat mm. Hummel,  Wock ja Toffeln  sekä Très Chic, jonka merkkiset minun työkenkäni ovat. Color4care myy myös nimikylttejä ja työvaatteita hoitoalalle, ja heidän missionsa on (ehkä vähän jo nimestäkin päätellen) tuoda markkinoille värikkäitä ja pirteitä vaihtoehtoja perinteisille työvarusteille harmaaseen sairaalamaailmaan. Työkengät tulivatkin ihanan värikkäässä postipaketissa ja iloinen väriteema näkyy hyvin myös verkkokaupan ilmeessä. Color4care yrityksenä on perustettu vuonna 2011.

Olen ehtinyt testata uusia hienoja työkenkiäni jo reilun kuukauden ajan ja olen kyllä tykännyt niistä todella paljon. Kengät ovat tukevat ja tyylikkäät, eivätkä ne ole kuluneet tässä kuukauden aikana juuri ollenkaan. Työkengissä on mattapinta, mikä on toki aika herkkä erilaisille naarmuille ja jäljille, mutta ne eivät ainakaan näissä viininpunaisissa kengissä ole mitenkään häiritsevästi jääneet näkyviin. Useampi työkaveri on kysellyt, mistä olen työkengät ostanut, eli ne ovat herättäneet myös muissa positiivisia reaktioita.


Olen ehtinyt testata työkenkiä sekä apteekissa että sairaalassa ja molemmissa ympäristöissä ne ovat toimineet oikein hyvin. Työkenkien pohja on jäykempi kuin mihin olen aikaisemmissa kengissäni tottunut, mutta nopeasti jalka sopeutui tähän ja kova pohja varmaan tukeekin jalkaa eri tavalla kuin liian joustava. Työkengät eivät ole missään vaiheessa painaneet tai hiertäneet jalkojani mistään kohdasta, mikä on oikeastaan aika harvinaista uusille kengille. Iso plussa tästä. Nilkkaremmissä on myös hyvin säätövaraa, eli kenkä sopii nilkan paksuuden suhteen monen kokoisille henkilöille. Nilkkaremmi on sopivan napakka, mutta sekään ei ole omaa jalkaani painanut. Käyttömukavuus on työkengissä ollut siis erittäin hyvä. Hieman korkeampi korkokaan ei ole häirinnyt käytössä yhtään, vaikka sen käytännöllisyyttä alussa hieman pohdin.


Valitsemiini plum-värin työkenkiin sopivat mielestäni parhaiten mustat tai valkoiset yksiväriset sukat. Mustia sukkia olen itse käyttänyt niiden kanssa eniten, ja testasinpa kenkiä pari kertaa ihan ilman sukkiakin. Kaikki toimi. Kengät ovat mukavan hengittävät, sillä ne ovat avoimet takaa ja edessäkin on muutama tyylikkäästi muotoiltu ilmareikä. Kengät eivät ole hiostaneet jalkaa paksummallakaan sukalla koko kesän aikana, ja nyt on kuitenkin vuoden lämpimin aika. Kengän puinen pohja on miellyttävä jalkapohjaa vasten sukan kanssa tai ilman.

Mustat sukat...

...valkoiset sukat...

... ja ilman sukkia.


Kengänkokoa valitessa kannattaa näitä Très Chicin työkenkiä varten valita hieman normaalia kenkäkokoa suurempi koko. Käytän itse normaalisti koon 38 kenkiä, mutta näissä työkengissä koko 40 on minulle sopiva. Color4care:n kotisivuilla oli hyvä ohje koon määrittämistä varten, vaikkakin itse onnistuin ensin kuitenkin tilaamaan liian pienet kengät. Pääsinpä sitä kautta samalla testaamaan Color4care:n palautus- ja vaihtoprosessia.


Tilasin tosiaan ensin työkengät koossa 39, mutta kenkien saavuttua perille totesin ne hieman liian pieniksi. Mittasin jalkani uudestaan sivun ohjeiden mukaisesti ja luettuani ohjeet tarkemmin huomasinkin mitanneeni jalkapohjan ensimmäisellä kerralla vähän väärin. Kenkien palauttaminen Postiin ei ollut ihan yhtä helppoa kuin esimerkiksi Zalandon pakettien kanssa, sillä Postin työntekijät eivät aluksi tienneet, kuinka toimia. Color4care:n palautus toimii eri tavalla kuin monet muut palautukset, sillä palautuksesta ei saa Postista minkäänlaista tositetta itselleen. Pakettia palauttaessani kolmas paikalle saapunut työntekijä kuitenkin osasi ottaa palautuspaketin vastaan ja palautukseni meni yritykseen perille muutaman päivän kuluttua palautuksesta. Uudet, isompaa kokoa olevat kengät tulivat kotiin reilu kaksi viikkoa palautuksen tekemisen jälkeen. Verkkokaupassa on ilmainen vaihto-oikeus, mutta tuotteen palautuksen yhteydessä ostajan tulee maksaa postikulut.


Työkengät ovat tosi tärkeät varsinkin seisoma- ja kävelytyötä tekevälle, sillä jalkojen päällä tulee päivän mittaan oltua aika monta tuntia. Huonot kengät voivat pahimmillaan johtaa jalan virheasentoihin ja vähintäänkin aiheuttaa turhaa kipua ja epämukavuutta työpäivän aikana. Tämän kesän aikana uusia työkenkiä käytettyäni olen itsekin huomannut, kuinka paljon hyvät kengät vaikuttavat työfiilikseen. Olen myös tykännyt siitä, että kengät ovat omaan silmään kivan näköiset; sekin piristää yllättävän paljon kun vaihtaa aamulla väsyneenä työvaatteita päälle ja kengät paitsi tuntuvat myös näyttävät hyviltä.


*Très Chic -työkengät saatu blogin kautta.

Kommentit

  1. Kiva väri noissa työkengissä. Itsekin hoitoalalla työskennelleenä voin sanoa, että kengillä on kyllä todella iso vaikutus omaan työhyvinvointiin. Hengittävyys ja se, että jalka on hyvin tuettu on tärkeää.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailman paras raparperipiirakka

Vauvan kanssa Hoplopissa

Kuinka minä pääsin lääkikseen