Mitä tehdä kotona taaperon kanssa

Olen itse ollut varsinainen kotiäiti aika vähän ja vaan lyhyitä pätkiä kerrallaan, sillä jatkoin koulunkäyntiä Ennin syntymän jälkeen 1,5 viikon kuluttua. Koulunkäyntini oli tietysti silloin hyvin osa-aikaista ja olin alussa vaan pari tuntia kerrallaan poissa tytön luota. Kotiäitiyteni alkoi itse asiassa samaan aikaan kun perustin tämän blogin, eli keväällä 2017, ja jatkui sen kesän. Olin aika pitkään lomalla myös nyt kesällä 2018 ja tässä opiskelun ohessa ns. kotiäitipäiviä tulee jatkuvasti aika paljon. "Normaalistihan" äiti menee kokopäiväisesti töihin äitiys- ja vanhempainvapaiden (ehkä myös hoitovapaiden) jälkeen, mutta opiskelussa on se etu, että aikataulut ovat paljon kevyemmät. Minulla on koulusta vapaapäiviä käytännössä aina vähintään yksi viikossa ja koulupäivien pituus on noin 3-6 tuntia. Vietän siis paljon aikaa Ennin kanssa kotona kahdestaan ja olen ollut melkein koko tytön elämän ajan osa-aikainen kotiäiti.

Kahdestaan kotona oleminen pienen lapsen kanssa on useimmiten todella intensiivistä ja huomiota vaativaa toimintaa. Kunnioitan tosi paljon kaikkia kotiäitejä, samoin kuin kaikkia ammattilaisia, jotka tekevät työpäivänsä lasten kanssa - homma vaatii monenlaisia taitoja ja roppakaupalla kärsivällisyyttä. Tietysti lapsen kanssa kotona oleminen on myös aivan ihanaa, ja nautin aina hurjasti vapaapäivistäni Ennin kanssa. Luulen, että osaan arvostaa niitä vielä enemmän juuri sen takia, että käyn välillä myös koulussa ja töissä. Vaihtelu virkistää kaikessa ja tämä systeemi on ollut meille se juuri oikea; työ ja koti toimivat hyvinä vastapainoina toisilleen ja tasapainottavat kokonaisuutta.


Mutta mitä kaikkea sitä sitten tulee tehtyä kun on kotona kahdestaan lapsen kanssa? Tätä kysymystä mietin itse uutena äitinä tosi paljon, mutta kuten moni muukin asia vanhemmuudessa, asia ratkesi aika lailla itsestään. Kyllä sitä tekemistä keksii yllättävän paljon ja ainakin täältä pääkaupunkiseudulta löytää todella paljon lapsiystävällistä ohjelmaa. Jos ei muuta keksi, voi aina lähteä kiertelemään ostoskeskukseen tai ajaa metroa edestakaisin, molemmat ovat ihan sellaisenaan oikein kiinnostavaa tekemistä 1-vuotiaalle. Kotonakin ohjelmaa voi keksiä yllättävän pienillä tempuilla jos vaan käyttää mielikuvitusta; pari päivää sitten vietimme Ennin kanssa varmaan puoli tuntia avaten ja sulkien keittiön laatikkoa, josta tyttö vuorotellen kantoi 10 sosepussia olohuoneen lattialle kasaan ja vei ne sitten takaisin.

Meidän isoin ohjelmanumero ollessamme Ennin kanssa kahdestaan kotona on kuitenkin ulkoilu. Kodin lähipuistot ja usein vähän kaukaisemmatkin leikkipuistot tulevat varmasti jokaiselle taaperon vanhemmalle tutuiksi, säällä kuin säällä. Sääolosuhteet ovat onneksi aika pitkälle pukeutumiskysymyksiä ja on kyllä myönnettävä, että omakin asenne sadekeleihin on jonkin verran muuttunut Ennin taaperovaiheen myötä. Tyttö kun rakastaa lätäköitä ja niissä hyppimistä melkein yli kaiken, niin toivoohan sitä välillä itsekin, että sataisi ihan kunnolla. Kurjemmistakin säistä osaa nauttia kun näkee lapsen innostuksen siinä vieressä.

"Hop!"

Leikkipuistoista löytyy aina tekemistä ja niitä löytyy onneksi kotimme läheltä paljon. Käymme säännöllisesti leikkimässä 4-5 puistossa ja niitä olisi kohtuullisen kävelymatkan päässä moninkertainen määrä. Lähipuistomme on ihan kodin vieressä, eli sinne on helppo mennä kevyelläkin varustuksella kun kotiin pääsee tarpeen tullen parissa minuutissa. Ennin suosikkileikkejä puistoissa ovat keinuminen, kiipeily ja liukumäistä laskeminen, leluja tarjoavissa puistoissa mieluisinta on palloilla ja potku- tai polkuajoneuvoilla liikuskelu. Sadekelillä puistoissakin parhaan viihteen tarjoavat toki lätäköt, vaikka useinkaan tuolloin ei puistoon asti päästä ollenkaan jos matkan varrella on hyviä lammikoita.

Viimeisen kuukauden aikana olemme käyneet Ennin kanssa pari kertaa myös kirjastossa. Lähikirjastomme on siitä tosi kiva paikka, että siellä on oma nurkkaus pikkulapsille; nurkkauksesta löytyy mm. matala pyöreä pöytä, jossa on aina paperia ja värikyniä, pieni nukkekoti, pehmoleluja ja helmileluja sekä tietysti valtavasti ihan pienille lapsille tarkoitettuja kirjoja. Olemme lainanneet kirjastosta paljon kirjoja myös kotiin, mikä on osoittautunut jo alle 2-vuotiaan kanssa oikein toimivaksi systeemiksi. Kirjastosta saa lainata paljon taaperokirjoja ja uudet kirjat ovat aina jännittäviä - toisaalta ne myös unohtuvat aika nopeasti, eli kirjojen palauttaminen ei ole ainakaan toistaiseksi aiheuttanut mitään ongelmia.

Sisällä ollessamme leikimme paljon duploilla, luemme kirjoja ja piirrämme. Enni tykkää myös huristella ympäri asuntoa potkuautoillaan ja täyttää ja tyhjentää niiden tavaratiloja erilaisilla leluilla. Enni on viime aikoina ollut aika kiinnostunut myös ruuanlaitosta ja haluaa aina sekoittaa kattiloita tai katsella vihannesten pilkkomista. Ehkä jossain vaiheessa voimme siis alkaa vaikka leipoa yhdessä jotain! Siinä olisi ohjelmanumero, josta itse tykkäisin ja josta saisi vielä herkkuja varastoon.

Kotipäiviimme mahtuu usein myös jonkin verran piirrettyjä. Aihe on kiistelty, sillä pienten lasten ruutuajasta riittää aina keskustelua. Itse olen sitä mieltä, että lapsi voi huoletta katsoa piirrettyjä vaikka parikin tuntia, kunhan sillä ei korvata aikuisen läheisyyttä. Päivä kuitenkin sujuu usein kaikkien kannalta paremmin ja helpommin, jos välillä ehtii vähän siivota paikkoja tai syödä rauhassa pöydän ääressä. Hyvä apu tähän ovat piirretyt, joko tv:stä tai nykyaikaisemmin mobiililaitteista. Enni katsoo oikeastaan vain yhtä sarjaa, ja se on Pipsa Possu. Tyttö on sarjan huikea fani ja osaa monet jaksot jo melkein ulkoa. Hän kertoo sarjan tapahtumista kaikille ja monet hänen leikeistään sisältävät sarjan hahmoja; esimerkiksi leikkipuhelimella soittaessaan hän sanoo aina "Soitan tohtoli Kaahulle" (=Soitan tohtori Karhulle) ja piirrellessämme kommenttina tulee "Piillän tohtoli Kaahun" (=Piirrän tohtori Karhun). Ulkona vastaan tulee joskus "maailman isoin kulalätäkkö!!" (yhden sarjan jakson nimi) tai yhtäkkiä tyttö saattaa alkaa hihitellä itsekseen "Hassu Hella Peluna!" (Herra Peruna on yksi sarjan hahmoista).

Silloin tällöin näemme vapaapäivinä Ennin taaperokavereita. Enni on valitettavasti vähän siinä iässä, että muiden lasten kanssa leikkiminen on tytölle useimmiten aika stressaavaa touhua kun koko ajan saa huolehtia, ettei leikkikaveri vain vie omia leluja tai tule juuri siihen keinuun, johon itse haluaa keinumaan - ja monesti tämä samanikäinen leikkikaveri on puistossa samalla asenteella. Enni selvästi kuitenkin tykkää oman ikäisten kaverien näkemisestä, sillä vaikka leikkihetki itsessään olisi ollut itkuinen, kertoo tyttö myöhemmin innoissaan kuinka keinui tai laski liukumäkeä yhdessä kaverin kanssa.

Aina sanotaan myös sitä, että lapsen olisi tärkeä oppia leikkimään välillä itsekseen eli ettei aikuinen aina keksisi lapselle leikkejä tai ohjailisi niitä. Koitankin itse Ennin kanssa leikkiessäni rajoittaa omia ehdotuksia leikin etenemisen suhteen ja kuunnella tytön aloitteita. Tämän ansiosta (tai siitä huolimatta) tytön leikit ovat usein mielikuvituksellisia ja monipuolisia. Hän on kieltämättä saanut paljon vaikutteita leikkeihinsä myös Pipsa Possusta, jonka jaksojen tarinoita hän toistaa leikeissään välillä sanatarkasti.

Ajan viettäminen oman lapsen kanssa on korvaamatonta ja olen todella iloinen, että ehdin edelleen viettää Ennin kanssa monia kokonaisia päiviä viikossa viikonloppujen sekä koulupäivien aamujen ja iltapäivien lisäksi. Toki olen hurjan iloinen myös siitä, että ehdin lapsiarjen keskellä opiskella ja tehdä jotain ihan omaa ja kiinnostavaa aikuisten juttua. Uskon, että motivaatio molempia hommia kohtaan kasvaa kun saa vähän vaihdella niiden välillä. Viestinäni ehkä onkin taas kerran se, että vaikka uran ja perheen yhdistämisellä joskus pelotellaan, voi kuvio onnistua myös älyttömän hyvin ja kokonaisuus olla ihan reippaasti plussan puolella. Meillä se ainakin toimii. <3