Koti-isyys vs. kotiäitiys

Opiskelun tai töiden ja pienen vauvan yhdistäminen on monelle perheelle pohdintaa tuottava aihe. Jo raskaana ollessani törmäsin neuvolassa ja joka paikassa siihen asenteeseen, että totta kai äiti jää kotiin ja isä menee töihin; joko heti tai sitten 3 viikon isyyslomansa jälkeen. Meillä tilanne oli kuitenkin alusta asti suunniteltu eri tavalla. Kun saimme tietää, että olen raskaana, mieheni oli työpaikassa, joka ei oikein ollut omaa alaa ja joka olisi kuitenkin loppunut aika pian ja minä opiskelin unelma-alaani isolla motivaatiolla. Meille molemmille sopivin ratkaisu tähän oli se, että mieheni jäisi vauvan kanssa kotiin ja minä jatkaisin opintoja mahdollisuuksien mukaan niin täysipäiväisesti kuin voin. Päätös piti ja onnistui, ja olen edelleen tosi tyytyväinen että teimme niin (niin kuin on miehenikin) monestakin syystä, vaikka kevät onkin välillä ollut vähän rankkaa aikataulujen suhteen.


Mieheni oli koti-isä tyttärellemme noin 5 kuukautta ennen kuin meni töihin. Toki olin itsekin tästä ajasta loppujen lopuksi aika paljon kotona eli mies ei joutunut olemaan kovin pitkiä aikoja vauvan kanssa kahdestaan. Mielestäni on mahtavaa, että Enni sai olla meidän molempien kanssa paljon pienenä vauvana ja miehenikin on ollut iloinen siitä, että sai tutustua vauvaan heti alusta asti - miehelle kun voi joskus olla vaikeampi omaksua vanhemman rooli kun raskaus ei ole koskettanut häntä niin suoraan kuin äitiä. Vauva-aika on niin lyhyt ja ainutlaatuinen kokemus, että olen tosi iloinen kun pääsimme molemmat kokemaan sen ilman täysipäiväistä ohjelmaa häiritsemässä. Kaikki käytännön jutut olivat myös meille molemmille täysin uusia kun Enni on esikoisemme, eli saimme toisiltamme valtavasti tukea ja jaksamista varsinkin ensimmäisten kuukausien aikana. Kummallekaan ei tullut missään vaiheessa mökkihöperöä oloa kun vastuuta lapsen hoidosta jaettiin niin hyvin.


Näen itse koti-isän ja kotiäidin rooleissa kuitenkin yhden ison eron: imetyksen. Ilman imetysaspektia kumpi tahansa vanhempi voi olla aika samalla tavalla hoiva pienelle vauvalle, mutta imetys onnistuu vain äidiltä. Tämän takia (ja tietysti synnytyksestä toipumisen) varmasti äiti useammin jääkin kotiin lapsen kanssa ja se on täysin ymmärrettävää. Tämä imetyskuvio toi meille ne suurimmat ongelmat, sillä meillä luonnollisesti tissit olivat usein väärässä osoitteessa vauvan kannalta kun äiti oli koulussa ja vauva kotona. Onnistuimme kuitenkin (lähes) täysimetyksessä rintapumpun ja maidonkerääjän avulla (Enni sai vajaan kuukauden vanhana noin viikon ajan pieniä määriä korviketta kun paino ei noussut; näin jälkikäteen kun tiedän imetyksestä enemmän, korvike oli täysin turhaa tuossa vaiheessa: menossa oli vain 3 viikon tiheän imun kausi). Imetin vauvan aina juuri ennen kuin lähdin kouluun ja joskus hommasta selvittiin ihan sillä että imetin uudestaan heti kun tulin takaisin. Toisina kertoina taas Enni sai rintamaitoa tuttipullosta sillä aikaa kun olin poissa. Onneksi minulla riitti maitoa sen verran, että saimme sitä jääkaappiin ja pakkaseen talteen, sillä muuten täysimetys ei olisi onnistunut. Onneksi myöskään tuttipullon käyttö ei meillä häirinnyt imuotetta tai imetystä muutenkaan.


Tämä äidin imetysvastuu toi meille myös toisen käytännön ongelman: yöt. Enni ei vieläkään nuku öisin kovin pitkiä pätkiä syömättä ja varsinkin alussa ruokailut tapahtuivat kellon ympäri parin tunnin välein. Alussa yöllä imettäminen oli tärkeää myös maidon riittävyyden takaamiseksi, eli en saanut kovin rauhallisia yöunia vaikka olinkin se, jonka piti päivällä jaksaa käydä kodin ulkopuolellakin. Tämä teki koulussa käymisen välillä tosi raskaaksi ja unen puute vaikutti toisinaan koko olemukseen. Kummasti sitä kuitenkin vaan jaksoi sen, varmaan osittain hormonien avulla. Alussa teimme paljon myös sellaista, että syötin Ennin ja mieheni otti hänet sen jälkeen olohuoneeseen syliin tai leikkimään ja menin itse parin tunnin päiväunille. Unta piti koittaa kerätä aina kun sitä sai ja pyrinkin aina nukkumaan myös silloin kun vauva nukkui. 


Koulussa käyminen teki minulle joka tapauksessa varmasti todella hyvää, sillä koulupäivät olivat melkeinpä ainoita hetkiä, jolloin sain ihan omaa aikaa. Kun yötkin menivät vauvan ehdoilla oli oma aika tosiaan kortilla varsinkin ihan ensimmäisinä kuukausina. Vaikka kouluun lähdöstä usein tuli hirveä syyllisyys vauvan jättämisestä "yksin", oli koulussa aina kivaa ja kotiin palasi pirteämpi ja motivoituneempi äiti. Loppujen lopuksi vauva tuskin edes huomasi moniakaan poissaolojani (eikä varmasti ainakaan muista niitä..), sillä joskus poissaolo kesti saman aikaa kuin vauvan päiväunet. Itselläni oli helppo tilanne koulunkäynnin suhteen siinä mielessä, että sekä raskaus että synnytys menivät hyvin ja koulupäivät olivat lyhyitä ja harvassa. Kävin vielä kaksi päivää ennen synnytystä tentissä, toki aika tukalissa fiiliksissä, mutta ihan hyvävointisena ja pääsin synnytyksen jälkeen niin hyvin liikkeelle, että tuntui ihan helpolta fyysisesti mennä kouluun 1,5 viikkoa synnytyksen jälkeen. Monilla naisilla raskaus ja synnytys itsessään ovat rankempia ja sekin estää opiskelun tai muun ohjelman mahdollisuuden.


Meille tämä koti-isyyden ja -äitiyden yhdistely onnistui ihan unelmatavalla: minä sain käydä lukuvuoden loppuun, mies sai olla tyttären kanssa kotona ja nyt viiden kuukauden jälkeen mies sai mieleisensä oman alan työpaikan ja minä jään enemmän kuin innoissani kotiäidiksi! Suomen vanhempainvapaajärjestelmä on ihanan vapaa, ja se mahdollisti meillekin tämän vähän tavallisesta poikkeavan tavan toimia. Itse toivoisin tosin vielä enemmän avarakatseisuutta yhteiskunnalta sen suhteen, että äitikin voi joskus mennä kouluun/töihin pian lapsen syntymän jälkeen olematta huono äiti. Perheiden tilanteet ovat erilaisia ja optimaalisia ratkaisuja voi tilanteesta riippuen olla monia!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailman paras raparperipiirakka

Vauvan kanssa Hoplopissa

Kuinka minä pääsin lääkikseen