Ensimmäinen kouluviikko

Ensimmäinen kouluviikko lääkiksen kolmatta vuotta on nyt takana ja tulevasta kouluvuodesta on kyllä tällä hetkellä tosi hyvä fiilis. Isoin juttu ja muutos kahteen edelliseen vuoteen on tietysti klinikka, joka alkaa varsinaisesti syyskuun lopulla. Jo nyt opintomme kuitenkin keskittyvät klinikkaan ja valmentavat meitä sen alkuun, eli voisi mielestäni sanoa, että koko kolmas vuosi on jo kliinistä opiskelua. Tänä vuonna omaan opiskeluun vaikuttaa erityisesti pieni prinsessa nimeltä Enni, ja hänen hoitokuvionsa tulevat varmasti vähän monimutkaistamaan äidin koulunkäyntiä ajoittain. Katsotaan nyt kuitenkin miten syksy lähtee sen osalta käyntiin ennen kuin enemmän lähtee arvailemaan, miten hommassa käy.

Opiskeluhommissa, alakin ihan oikea!


Ensimmäinen kouluviikko oli aikataulullisesti vielä mukavan rento, sillä pakollista opetusta oli vain kahtena päivänä. Kävin itse koulussa kuitenkin kolmena päivänä, jotta pääsin myös osalle infoluennoista, eli ehdin olla kaksi päivää kokonaan kotona Ennin kanssa. Tyttö oli nyt tämän viikon vielä hoidossa vanhemmillani ja kaikki oli mennyt heidän kanssaan tosi hienosti. Ensi viikolla olisi sitten edessä kolme hoitopäivää ihan oikeassa hoitopaikassa ja vähän jo jännittää, miten se tulee menemään. Ihanaa kun koulua on yleisesti kuitenkin niin vähän, että toistaiseksi selvitään aika pienillä viikkotunneilla hoitopaikassakin. Tulee kevyt lasku uuteen arkeen niin minulle kuin Ennille.

Ensimmäisellä viikolla koulunkäynti oli pitkälti erilaisia infoja ja orientaatiota tulevaan, mutta ehdimme kuitenkin myös tehdä ensimmäisiä käytännön juttuja klinikkaan liittyen. Oppiainaineina meillä oli patologiaa, lääketieteellistä genetiikkaa ja laboratoriolääketiedettä. Genetiikassa pääsimme piirtelemään toisistamme ihan perinteisiä sukupuita, mutta kieltämättä aika paljon tarkemmilla merkinnöillä kuin mihin lukion tiedoilla oli tottunut. Olen itse aina tykännyt perinnöllisyystieteestä ja oli hauska huomata, kuinka ne ihan perinteiset sukupuut ovat tärkeitä työkaluja myös kliinisessä lääkärin työssä. Niistä näkee yhdellä silmäyksellä suvun tautiprofiilin ja niitä voidaan käyttää hoidon suunnittelussa. Todennäköisesti siis vielä joskus oikeissa töissäkin pääsee piirtelemään sukupuita ja selvittämään niiden avulla erilaisia taustatietoja potilaasta tai antamaan perinnöllisyysneuvontaa.


Laboratoriolääketieteessä pääsimme heti harjoittelemaan laskimoverinäytteen ottamista toisiltamme. Oli kyllä vähän kuumottavaa heti ensimmäisellä viikolla alkaa työnnellä neulaa kurssikaverin käteen, mutta onneksi näytteenotto meni meillä parini kanssa tosi hyvin. Onnistuimme molemmat pistämään laskimoon ensimmäisellä yrityksellä ja putket täyttyivät hyvin. Kumpikaan ei myöskään ainakaan myöntänyt, että toinen olisi pistänyt niin että sattui. Eihän se nyt tietysti maailman mukavin tunne ole kun suonessa on neula, mutta yllättävän kivuttomasti koko harjoituksesta mielestäni selvittiin. Olin jo etukäteen varautunut siihen, että joku pyörtyy tai alkaa itkeä eikä suonta vaan löydy, mutta hommasta jäi nyt itselle tosi positiivinen kokemus. Nyt vaan pitäisi päästä harjoittelemaan näytteenottoa enemmän, että taito pysyisi yllä! Onneksi jo tässä syksyllä onkin lisää laskimoverinäytteiden ottamisen harjoittelua luvassa, eihän käytännön asioita voi oppia muuten kuin tekemällä niitä oikeasti.

Hengissä vielä!


Harjoittelimme tällä viikolla myös Ennin uudessa hoitopaikassa olemista ja siellä homma meni kyllä yllättävänkin hyvin, varsinkin verrattuna harjoitteluun ensimmäisessä paikassa. Viime viikolla harjoittelimme yksityisellä perhepäivähoitajalla, mutta siirrymme ensi viikolla kunnalliselle perhepäivähoitajalle ja harjoittelimme nyt sitten siellä tämän viikon; onneksi vanhempani pystyivät vielä tällä viikolla katsomaan Enniä muutaman koulupäiväni aikana niin ehdin käydä pakollisissa opetuksissa. Edellisistä harjoitteluista oppineena päätin edetä nyt uudessa paikassa todella rauhalliseen tahtiin ja olin Ennin kanssa kaikki harjoittelupäivät lähtemättä mihinkään, eikä hoitaja ensimmäisinä päivinä edes koittanut ottaa tyttöä syliin. Pikku hiljaa tyttö tottui hoitajaan paremmin ja paremmin ja ensimmäisen kerran Enni pääsi hoitajan syliin kolmantena harjoittelupäivänä. Ja se meni hyvin! Enni vaan nauroi hoitajalle ja viihtyi tämän sylissä hyvän aikaa ennen kuin huomasi vieressä olevan äidin. Sillä hetkellä pieni kivi vierähti sydämeltä; Enni tykkää hoitajasta ja luottaa tähän niin paljon että uskaltaa olla sylissä. Vaikka huutoa siis hoitopäivän aikana tulisikin, on hoitaja nyt tytölle turvallinen aikuinen, jolta saa lohtua. Myös hoitopaikan muut lapset olivat alusta asti Ennille ihanan kilttejä ja toivat tälle koko ajan leluja, joita tyttö hymyillen otti vastaan.

Koulun alkamisesta on siis nyt hyvä fiilis sekä opiskelun sisällön että Ennin hoitopaikan puolesta. Ainakin tämä alkusyksy on vielä aikataulujen puolesta niin kevyttä koulussakin, että Ennin ei tarvitse olla kovin pitkiä päiviä hoidossa. Olen niin iloinen, että saimme tämän kunnallisen perhepäivähoitopaikan, sillä sinne Ennin kyllä jättää mielellään silloinkin kun tulee yksittäisiä pidempiä koulupäiviä. Odotan myös innolla kaikkea sitä, mitä kolmosvuosi tuo koulussa tullessaan. Oli tosi hauskaa päästä tekemään ensimmäisiä näytteenottoharjoituksia heti ensimmäisellä viikolla, toivottavasti käytännön harjoituksia tulee syksyn mittaan vielä paljon lisää. Ensimmäinen tenttikin meillä on jo kahden viikon päästä; siihen voisi aloittaa lukemisen jo vaikka tänä viikonloppuna niin olisi kerrankin sen suhteen ajoissa liikkeellä.

Voisi ehkä nämäkin ei-niin-lastenkirjat siirtää hiljalleen ylemmäs.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailman paras raparperipiirakka

Vauvan kanssa Hoplopissa

Kuinka minä pääsin lääkikseen