Liikunta äitiyden aikana ja pienen vauvan kanssa
Kirjoitin eilen liikunnasta raskauden aikana ja tänään juttusarja jatkuu aiheena liikunta synnytyksen jälkeen. Synnytys on naisen elimistölle kova koettelemus ja siitä palautuminen ottaa oman aikansa. Tärkeintä pikkuvauva-arjessa onkin se, että tuore äiti viettää aikaa pienen vauvansa kanssa eikä heti ala stressata entisiin mittoihin palautumista. Oma hyvä olo on tietysti tärkeää vauvankin kanssa touhutessa ja kaikessa liikunnassa kannattaa mielestäni pyrkiä siihen; itselle pahaa mieltä tuottava treeni saa vaan huonoa aikaan ja liian kova dieettaus voi pahimmillaan vähentää maidontuotantoa. Synnytyksen jälkeen pitää olla armollinen oman kropan kanssa: se on juuri tehnyt valtavan työn ja ansaitsee välillä lepoakin.
Ulkoilemassa keväällä 2017 - ensimmäisiä kertoja rattaissa eikä vaunuissa. |
Hyviä liikuntamuotoja pienen vauvan kanssa:
Vaunukävelyt
- Tämä on todennäköisesti kaikilla tuoreilla äideillä se isoin ja
selkein liikuntamuoto pienen vauvan kanssa. Suurin osa vauvoista nukkuu
vaunuissa hyvin tasaisen liikkeen ja pienen metelin takia, ja äidinkin
on kiva välillä lähteä ihmisten ilmoille neljän seinän sisältä. Me
olemme Ennin kanssa kävelleet paljon varsinkin nyt kesällä ja sen myötä
kun vaihdoimme vaunukopan ratasosaan. Jo Ennin ollessa ihan pieni
vauva kävimme kyllä vaunukävelyillä koko perheen voimin, joskin kävelyt olivat silloin paljon lyhyempiä. Vaunukävelyjä
varten kannattaa saman tien hankkia kunnon vaunut, joiden kanssa on hyvä
kävellä enemmänkin. Itse voin lämpimästi suositella Emmaljungan Super Viking -yhdistelmävaunuja; varsinkin niiden ratasosa on toiminut
meillä kuin unelma tehden vaunukävelyistä tosi mukavia ja rentouttavia myös vaunujen työntäjälle.
Vauvauinti
- Pienenkin vauvan kanssa voi halutessaan aloittaa yhteisen
liikuntaharrastuksen; esimerkiksi vauvauintiin pääsevät mukaan kaikki 3
kuukautta täyttäneet yli 5-kiloiset vauvat. Kävimme keväällä Ennin
kanssa vauvauinnissa koko perhe ja tykkäsimme siitä kyllä kaikki. Oli
mukavaa kun oli jotain yhteistä tekemistä ja Enni pääsi tutustumaan
veteen elementtinä jo niin pienenä. Vanhemmille vauvauinnin
liikunta-arvo ei ehkä ollut niin huima, mutta tulihan siinä aina jonkun
verran huseerattua altaassa kun viihdytti ja sukellutti pientä tyttöä.
Verkkokurssit
- Pienen vauvan kanssa on joskus vaikea lähteä mihinkään, ja varsinkin
joku tiettyyn aikaan tietyssä paikassa tapahtuva harrastus voi olla
hankala tuoreelle äidille. Onneksi internet on keksitty, sillä sieltä
löytyy tähän ongelmaan paljon ratkaisuja: netistä voi etsiä
liikuntavinkkejä, katsoa videoita tai vaikka osallistua
liikunta-aiheiselle verkkokurssille. Olen itse osallistumassa
Hyvinvointistudio LUPAUKSEN "Kuntouta keskivartalo" -äitikurssille*,
joka on tuoreille äideille suunnattu verkossa tapahtuva valmennus
synnytyksestä palautumisen ja äidin hyvinvoinnin edistämiseksi. Odotan
kurssilta paljon, sillä vauva-arjen kiireessä liikkumiselle on jäänyt
harmittavan vähän aikaa. Verkkokurssi ei ole samalla tavalla aikaan ja
paikkaan sidottu kuin vaikkapa raskausjooga oli, eli tähän pitäisi
minunkin hyvin ehtiä osallistua.
Rullaluistelu -
Kokeilin noin viikko sitten vähän erilaista vaunukävelyä, nimittäin
vaunukävelyä rullaluistimilla. En ollut rullaluistellut vuosiin ja homma
tuntui kyllä oikeastaan koko lyhyen lenkin ajan ihan mahdottoman
vaikealta. Rattaat kyllä toisaalta tukivat menoa hyvin ja olihan se
hauskaa! Vauhti oli ainakin tavallista kävelyä nopeampaa, joskin
jarrutin alamäissä niin reippaasti että meidän ohi meni yksi mummo
rollaattorinsa kanssakin. Suosittelen joka tapauksessa testaamaan jos
haluaa vähän vaihtelua vaunukävelyihin ja lähimaastosta löytyy hyviä
asfalttireittejä. Hiekkateille ei rullaluistimilla luonnollisesti ole asiaa.
Frisbeegolf - Mukavan rauhallinen laji, jota voi monilla kentillä harrastaa myös koko perheen voimin. Lastenrattaat kulkevat väyliä ympäröiviä teitä pitkin (joillain kentillä on tosin metsäväyliäkin) ja vauvaa voi kierroksen aikana kantaa myös kantorepussa. Lajissa ei tule hiki ja mukaan voi halutessaan tulla ihan vain seuraksi varsinaisille pelaajille, jolloin kaikkia väyliä ei tarvitse edes vauvan kanssa kiertää. Aurinkoisella ilmalla frisbeegolf on tosi mukavaa ajanvietettä, vähän isommalle lapselle voi sitten jo ottaa oman kiekonkin mukaan.
Jaksava ja hyvinvoiva äiti on paitsi onnellisempi itse myös usein
parempi äiti lapselleen. Pientä vauvaa pitää jaksaa kanniskella päivät
pitkät välillä vaikeissakin asennoissa ja imetyskin on helpompaa kun
keskivartalon ja selän lihakset ovat hyvässä kunnossa. Sitten kun lapsi
lähtee liikkeelle homma vasta menoksi muuttuukin, ja itse ainakin toivoisin jaksavani
mahdollisimman hyvin harrastaa Ennin kanssa kaikkea mahdollista ja
osallistua hänen leikkeihinsä. Siksi jonkinlainen peruskunto olisi hyvä
pyrkiä säilyttämään unenpuutteisessa pikkuvauva-arjessakin. Onneksi
liikunnan ei kuitenkaan tarvitse olla hampaat irvessä vääntämistä vaan
osa päivittäistä elämää; liian ankaria tavoitteita ei itselleen
kannata asettaa vaan lähinnä koittaa nauttia kävelyistä ja muusta
tekemisestä vauvan kanssa. Peruskunto pysyy yllä kuin itsestään aika hyvin ihan sillä, että lähtee joskus ulos vaunukävelyille ja möyrii vauvan kanssa lattialla.
Omaa palautumista raskauden ja synnytyksen aiheuttamista rasituksista
kannattaa myös tietoisesti edistää. Monet näistä tapahtumista johtuvat vaivat ovat
helposti korjattavissa kun vaan vähän ottaa selvää asioista, ja
pienilläkin teoilla voi parantaa omaa hyvinvointia huomattavan paljon.
Osallistun itse syyskuun alussa alkavalle "Kuntouta keskivartalo"
-äitikurssille*, jossa pyritään nimenomaan edistämään synnytyksestä
palautumista lempeällä tavalla. Kurssin muoto on kätevä verkkokurssi,
eli kurssille voi osallistua omalta kotisohvalta ja materiaaleja lukea
vaikka vauvaa imettäessä. Kurssin esittelemät harjoitukset ovat myös
mukavan lyhyitä (2-3 min) sovittaa kiireiseen vauva-arkeen. Jos
kiinnostuit, lue myös pidempi kirjoitukseni kurssiin liittyen!
*Pääsy kurssille saatu blogin kautta.
Kommentit
Lähetä kommentti