Kesän 2018 loma- ja matkasuunnitelmia

Tällä kertaa vuorossa onkin itselle erityisen mieluinen aihe, nimittäin kesän lomasuunnitelmat - ja erityisesti juuri varaamamme matka elokuulle. Kävimme viime kesänä vain minilomalla Tallinnassa emmekä toissa kesänäkään matkustelleet missään, eli edellinen kunnon ulkomaanmatkamme on häämatka kesältä 2015. Emme me tänäkään vuonna mitään kovin isoa ole suunnitelleet, mutta pientä kaupunkilomaa Euroopassa kuitenkin. Lähdemme nimittäin elokuussa vajaaksi viikoksi katselemaan Prahan maisemia.

Enni on kesällä jo 1,5-vuotias, eli hänen kanssaan uskaltaa nyt jo lähteä vähän pidemmällekin. Meitä ei kuitenkaan houkuttanut kovin pitkä lento pienen lapsen kanssa, varsinkaan kun kyseessä on tytön ensimmäinen lentomatka. Praha valikoitui lopulta kohteeksemme monestakin syystä: emme ole mieheni kanssa kumpikaan käyneet siellä, kaupunki on hintatasoltaan edullinen ja lentomatka sinne on lyhyt. Lisäksi kaupungista löytyy Hard Rock Cafe (kerään kohtuullisen intomielisesti kyseisen ketjun kahviloissa myytäviä kaupunkikohtaisia ”pinssejä”).


Olen tutkinut Prahaa nyt viime viikkoina paljon myös lapsiperheen näkökulmasta. Nähtävyyksistä haluamme nähdä ainakin Prahan eläintarhan, jota kehutaan hienoksi ja erittäin sopivaksi lapsille - eläintarhassa pitäisi olla esimerkiksi iso lasten leikkialue ja pikkujuna. Kaupungista pitäisi löytyä myös useita hyviä ulkoleikkipuistoja, joista osassa näyttäisi olevan aikuisillekin paljon ihasteltavaa kahviloiden, puutarhojen ja arkkitehtuurin muodossa.

Muita kiinnostavia kohteita ovat muun muassa ostoskeskuksen katolla sijaitseva dinosauruspuisto, Sea World -akvaario ja ehkä enemmän aikuisille kohdistettu Prahan linna. Uskoisin kuitenkin, että linna-alueella on ihan kiinnostavaa käydä Enninkin kanssa, eiköhän paikassa ole ainakin tyttöä kiinnostavia kukkia puutarhassa. Ruokailun osalta pitää varmaan etukäteen vähän tutustua ravintoloihin ja katsoa valmiiksi joitain lapsiystävällisiä paikkoja. Hotellia emme reissulle ole vielä varanneet, eli sen sijaintikin vaikuttaa paljon siihen, mitä viikon aikana tulemme tekemään.

Ennin puolitoistavuotisneuvola oli tässä vähän aikaa sitten ja kysyimme sieltä, tarvitseeko Enni matkaa varten joitain rokotusohjelman ulkopuolisia rokotuksia. Vastaus oli että ei oikeastaan, ellei halua hepatiitteja vastaan lasta jossain vaiheessa rokottaa. Yli 1-vuotiaana se onnistuu milloin vaan. Otamme Ennille varmasti jossain vaiheessa vähintään A-hepatiittirokotteen (todennäköisesti suoraan A+B), mutta emme nyt vielä tätä Prahan reissua varten kuitenkaan. Enni todennäköisesti syö vielä elokuussa niin paljon omia eväitä, ettei hepatiitti A:sta ole isommin vaaraa ja toivoa sopii, ettei tyttö koskaan joudu tilanteeseen, jossa altistuisi hepatiitti B:lle (kyseinen virus tarttuu veriteitse).


On meillä Prahan matkan lisäksi toki muitakin lomasuunnitelmia. Haluan kesän aikana käydä ainakin Linnanmäellä, maauimalassa ja saaristoveneilemässä. Uimarannalla olisi myös kiva käydä paljon. Tämä kesä tulee tekemisen osalta olemaan tosi erilainen kuin viime kesä, sillä Enni kävelee nykyään melkein enemmän kuin istuu rattaissa. Viime kesänä liikkuminen oli tietyllä tavalla helpompaa kun lapsi vain istui rattaissa ja katseli maisemia; tänä kesänä tytön perään saa katsoa ihan eri tavalla ja etenemisvauhti on monesti aika hidas. Uusia mahdollisuuksia aukeaa kuitenkin samalla paljon, sillä tänä kesänä Enni osaa jo leikkiä puistoissa, havainnoida maisemiaan tai vaikkapa kerätä käpyjä sankoon.

Kelit ovat tällä viikolla olleet niin ihanat, että säänkin puolesta tuntuu jo ihan kesältä. Toivottavasti lämpimät ilmat jatkuvat, että pääsemme tytön kanssa uimarannalle ja puistoilemaan mahdollisimman monta kertaa. Ostoslistalla olisikin kyllä vaikka mitä uusia kesävarusteita, sillä Enni on tänä kesänä ihan eri kokoinen kuin vuosi sitten. Niistä kuitenkin enemmän sitten kun jotain on saatu hankittua!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailman paras raparperipiirakka

Vauvan kanssa Hoplopissa

Kuinka minä pääsin lääkikseen