Toukokuun sisustusidea: henkilökohtainen maailmankartta

Törmäsimme jokin aika sitten kaveriperheen luona hienoon maailmankarttaa esittävään tauluun. Tarkempi tutustuminen karttaan toi ilmi sen, että maailmankartta oli itse asiassa kuin iso raaputusarpa; tarkoituksena oli raaputtaa siitä maita esiin sitä mukaa kun on käynyt niissä. Ihastuin ideaan saman tien ja tiesin heti, että meillekin hommataan vastaavanlainen kartta mahdollisimman pian. Kartta kun puhutteli kaltaistani matkustelusta tykkäävää keräilijäluonnetta aika paljon.


Selvittelin vähän netistä, millaisia raaputettavia karttoja on tarjolla, ja tällä viikolla kävin hakemassa meillekin hienon uuden julisteen ja sille kehykset. Lopputuloksena meillä on nyt uusi, tyylikäs, informatiivinen ja hauska olohuoneen taulu (kuva taulusta seinällä ihan postauksen lopussa). Tutkiessani erilaisia raaputettavia karttoja netistä huomasin, että niitä löytyy itse asiassa tosi monenlaisia. Päädyin lopulta hommaamaan meille Teknikmagasinetista hienon mustapohjaisen kartan (Scratch Map Original Deluxe), jossa maat näkyvät kultaisina ennen kuin ne raaputtaa esiin. Eri maanosissa kultaisen värin alta paljastuu eri värisiä maita (esim. Euroopan maat ovat vihreän sävyisiä ja Pohjois-Amerikan maat oransseja). Kartan alaosasta voi raaputtaa esiin myös muita juttuja, esimerkiksi sen, missä kaikissa maanosissa on käynyt. Maanosan ympyrän raaputettuaan alta paljastuu prosenttiosuus, jonka kyseinen maanosa maapallon pinta-alasta kattaa. Kartta tuli kätevässä putkilossa ja raaputuspinta oli suojattu hyvin silkkipaperilla.




Halusin ostaa kartalle myös kehykset, jotta kartta itsessään pysyisi paremmassa kunnossa eikä ylimääräisiä maita tulisi vahingossa raapaistua esiin. Clas Ohlsonilta löytyi sopivan iso valkoinen julistekehys (Valokuvakehys Stockholm), jonka pleksimuovi suojaa kartan pintaa hyvin. Kehyksen koko oli 70 x 100 cm ja itse kartan koko noin 60 x 80 cm. Kartan hinta oli 25 euroa ja kehykset maksoivat 30 euroa, eli taululle tuli kokonaisuudessaan hintaa reilu 50 euroa. Lisäksi tarvittiin tietysti kiinnitysvälineet seinään, mutta ne meiltä löytyi omasta takaa.



Kehys kiinnitettiin seinään kahdella taulukoukulla; naputtelin itse taulukoukut kantavaan betoniseinään parissa minuutissa ja enemmän aikaa kehyksien kanssa menikin kartan asettelemisessa sopivaan kohtaan. Koko tauluprojektissa isoin osa ajasta meni loppujen lopuksi siihen, että kartan maat sai raaputettua tarkasti esiin osumatta naapurivaltioihin. Varsinkin Euroopan maiden rajat ovat kartalla tosi röpelöiset ja pienet, eli tarkkana sai olla. Kartan ohjeissa kehotettiin raaputtamaan kultainen pinta pyyhekumilla, mutta käytännössä raaputin suurimman osan viiden sentin kolikolla tai omalla kynnellä. Kynnellä sai omasta mielestäni helpoiten raaputettua kaikista pienimmät yksityiskohdat.


Valmiina seinälle.


Taulusta tuli tosi kaunis sisustuselementti ja se kertoo tietyllä tavalla myös meidän perheen elämästä. Päädyimme raaputtamaan maat esiin siten, että jos edes jompi kumpi meistä on käynyt maassa, se raaputetaan esiin. Ei tällaisia vain toisen kokemia maita loppujen lopuksi paljon tullutkaan, mutta esimerkiksi Afrikassa olemme kumpikin käyneet vain kerran - minä Keniassa ja mieheni Egyptissä. Päätimme tehdä myös niin, että saarten osalta meidän on pitänyt käydä kyseisellä saarella, jotta sen saa raaputtaa esiin (esim. Korsika jäi raaputtamatta vaikka olemme käyneet Ranskassa). Yhdysvaltojen osalta kartta on siitä kiva, että siinä näkyvät myös osavaltiot. Osavaltioita voi siis raaputtaa näkyviin sitä mukaa kun niissä tulee käytyä; toistaiseksi meillä on käytynä 4/50. Uusi road trip Yhdysvalloissa onkin matkatoivelistalla korkealla, mutta pienen lapsen kanssa se ei ehkä olisi ihan vielä hintansa ja vaivansa arvoista. Elokuussa saamme kuitenkin raaputtaa Euroopasta taas yhden uuden maan esiin kun pääsemme koko perheen voimin tutustumaan Prahaan!


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailman paras raparperipiirakka

Vauvan kanssa Hoplopissa

Kuinka minä pääsin lääkikseen