Mitä ottaa matkalle mukaan lapsen kanssa

BLOGIYHTEISTYÖ: Lasten.fi

Olemme elokuussa lähdössä perheen ensimmäiselle oikealle ulkomaanmatkalle Prahaan ja matkan suunnittelu on kovassa vauhdissa myös matkatavaroiden osalta. Lentolippuihimme kuuluu yksi ruumalaukku ja kaksi käsimatkatavaraa, eli kevyesti pitää koittaa matkustaa. Tärkeät tavarat on kuitenkin saatava mukaan ja oikealla varustuksella koko lomasta tulee varmasti onnistuneempi kaikille.

Sain jokin aika sitten mahdollisuuden tehdä yhteistyötä kivan pienen suomalaisen verkkokaupan, Lasten.fi:n, kanssa, ja päädyin tuleva reissu ajatuksissa valitsemaan testattavaksi muutaman matkalle sopivan tuotteen. Lastentarvikkeiden tilaaminen netistä on maailman helpoin tapa tehdä ostoksia, varsinkin pienen vauvan tai lapsen kanssa; fyysiseen kauppaan lähteminen ei ole kovin houkuttelevaa jos siellä saa koko ajan paimentaa superinnokasta taaperoa, jonka mielestä kaikki kaupan tavarat kuuluvat jo hänelle. Lasten.fi on suomalainen verkkokauppa, josta löytyy tosi monenlaisia tuotteita; heidän edustamiaan merkkejä ovat mm. SkipHop, Tiny Love ja bObles. Nettikaupasta löytyy paljon tarvikkeita niin kotiin kuin matkalle ja asiointi siellä on vaivatonta. Verkkokaupassa on 15 vuorokauden maksuton palautus- ja vaihto-oikeus ja ilmaiset toimituskulut yli 80 euron ostoksesta.


Saimme lopulta Ennille testattavaksi kolme tuotetta: LittleLife:n valjasrepun*, Nana-ruokatutin* ja Cherub Baby:n lusikka-adapterin* sosepussiin. Kaikki kolme tuotetta tulevat mukaan Prahan matkallemme ja varsinkin valjasreppua olemme tässä päässeet jo testailemaan ihan Suomen oloissakin. Alla olevaan listaan olen kerännyt käyttökokemuksia ja ajatuksia näistä kolmesta tuotteesta sekä muutamasta muusta tavarasta, jotka tulemme ottamaan omalla reissullemme mukaan.


Mitä meidän Prahan reissulle pakataan mukaan:

1. Matkarattaat

Matkarattaat ovat pienen lapsen kanssa matkustaessa ehkä se keskeisin tavara. Rattaat ovat lapsen kanssa liikkuessa sellainen kiintopiste, jonka mukana kulkevat kaikkien tavarat ja josta löytyy erinäisiin tilanteisiin ratkaisu (eväitä, vettä, kosteuspyyhkeitä, leluja, vaatteita, lepopaikka...). Hommasimme tämän kevään Lapsimessuilta kätevän kevyet gb Pockit+ -matkarattaat, ja olemme päässeet testailemaan niitä jo useampaan otteeseen tässä alkukesän aikana. Valitsimme kyseiset rattaat lähinnä siksi, että ne voi kasattuna ottaa käsimatkatavaroina lentokoneeseen mukaan (paino 5,6 kg) ja että ne ovat todella helpot sekä laittaa kasaan että avata.

Rattaat kasattuna...

...ja käyttövalmiina! (sosepussi tuomassa mittakaavaa)

Vaikka rattaat ovat kevyet, ovat ne tuntuneet mukavan jämäköiltä kaupunkiympäristössä liikkuessamme. Rattaissa on pieni aurinkosuoja ja niiden selkänojaa saa laskettua ja nostettua portaattomasti. Rattaissa on myös pieni tavarakori istuinosan alla. Tavarakorin ja työntöaisaan kiinnitettävän erillisen vaunulokerikon avulla rattaisiin on saanut ihan mukavasti säilytystilaa ja ne tulevat varmasti toimimaan hyvin myös Prahassa. Voi olla, että ennen matkaa hommaamme rattaisiin vielä varmuuden vuoksi sadesuojan ja jonkinlaisen kantokassin, jossa rattaita saa kasattuna liikuteltua helpommin.

Matkarattaa kasattuna portaiden alapäässä - aika pieneen menevät.


2. LittleLife:n valjasreppu*

Olemme miettineet Ennille valjasreppua jo pidemmän aikaa, oikeastaan aina siitä asti kun tyttö alkoi noin vuoden ikäisenä kävellä itsenäisesti ulkona. Nyt kun edessä on matka, joka sisältää paljon liikkumista ruuhkaisilla ja tuntemattomilla alueilla ja kun tyttö on oikeasti jo aika nopea liikkeissään, oli valjasrepun hommaaminen reissua varten meille aika selviö.



Yhteistyön myötä Lasten.fi:n kanssa saimme testattavaksemme söpön LittleLife:n leppäkerttuvaljasrepun*, joka on ensimmäisten käyttökertojen perusteella osoittautunut todella käteväksi. Repussa on pieni tavaratila, johon saa pakattua esimerkiksi pienen lelun, eväitä tai vaihtovaatteita lapselle; kovin paljon tavaraa reppuun ei mahdu, koska se on (hellyyttävän) pienikokoinen. Valjasrepussa on lapsen rinnan/vatsan päältä kiinni menevä solki ja repun yläosassa kiinnike talutushihnalle; näin reppu pysyy lapsen päällä vaikka hän hieman riuhtoisikin. Valjasosan saa helposti myös irti, jolloin reppu toimii ihan tavallisena reppuna. Hihnan pituus on noin 50 cm, eli kovin kauas taapero ei vanhemmastaan repun kanssa pääse.

Ensimmäisillä käyttökerroilla Enni ihmetteli repusta lähtevää "talutushihnaa", mutta tottui siihen aika nopeasti. Itse repusta hän tykkäsi tosi paljon ja se on juuri sopivan kokoinen taaperon selkään. Hihnanhan saa repusta tosiaan hetkessä irti, eli repun valjasominaisuutta voi halutessaan käyttää vain väkijoukossa tai muuten hektisissä paikoissa. Kaiken lisäksi leppäkerttureppu on ihan valtavan söpö.



3. Kantoreppu

Kantoreppua ei olekaan viime kesän jälkeen paljon käytetty, mutta uskoisin sille tulevan matkalla mahdollisesti taas paljonkin käyttöä. Kaikkiin paikkoihin ei pääse rattailla ja kantorepussa lapsi on paremmin "hallussa" - kantoreppu on myös kevyempi pakata reppuun kuin vaikkapa rattaat. Taaperon kanssa liikkeelle lähtiessä on kuitenkin aina hyvä olla jonkinlainen kanto- tai työntöväline mukana väsyn yllättäessä. Ennikin painaa nykyään sen 11 kg, eli tyttö ei ole enää ihan kevyt sylissä kannettava pidempiä matkoja.


4. Ruokailuvälineet

Taaperon kanssa matkustaessa ruokapuoli ei ole ihan niin yksinkertainen kuin aikuisten kesken liikkuessa. Lapselle ei monesta paikasta löydy samalla tavalla sopivaa syötävää kuin aikuiselle ja nälän yllättäessä lapsi ei malta odottaa ihan samalla tavalla kuin aikuinen. Ruoka vaikuttaa itsellänikin paljon mielialaan, mutta ei ehkä kuitenkaan ihan samalla tavalla kuin 1,5-vuotiaalla kullannupullamme. Ruokien suhteen suunnitelmana on pakata tarpeeksi sopivia eväitä ja ruokailuvälineitä matkan eri vaiheita varten. Vesipullo on myös tärkeä olla koko ajan mukana ja helposti saatavilla. Mukana matkalla meillä tulevat siis ainakin olemaan:

- Nana-ruokatutti* on suomalainen tuote, jonka saimme yhteistyön kautta testattavaksi Ennille. Ruokatutin avulla lapsi voi juoda tai syödä pikkutetroissa myytäviä vellejä, puuroja ja soseita suoraan purkista ilman tarvetta erilliselle tuttipullolle. Tämä on aika mukava ominaisuus esimerkiksi matkalla - tuttipullo vie kuitenkin jonkin verran tilaa laukussa ja se pitää puhdistaa jossain käyttökertojen välissä. Nana-tutista on olemassa kaksi vaihtoehtoa, maitotutti ja vellitutti, samaan tapaan kuin tuttipulloissakin (tutin aukon koko siis on toisessa isompi jolloin paksumpikin tavara kuten smoothie mahtuu siitä läpi). Meillä kotona Enni juo lähes joka ilta Valion Onni-velliä ja olemme suunnitelleet ottavamme sitä runsaasti mukaan myös Prahaan. Nana-ruokatutti* mahdollistaa vellien syömisen kätevästi suoraan purkista. Kokeilimme ruokatuttia myös Valion tetroissa oleviin välipaloihin, ja tyttö sai syötyä niitäkin hyvin tutin kautta. Todennäköisesti otamme siis myös niitä evääksi reissuun.




- Cherub Baby:n lusikka-adapterit* olivat meille ihan uusi tuttavuus yhteistyön myötä, mutta onhan niiden idea kyllä kätevä. Lusikkapään saa kiinnitettyä sosepusseihin samalla tavalla kuin ChooMee:n korkit, ja lusikasta lapsi voi sitten syödä sosetta. Lusikka-adapteri sopisi varmaan paremmin vähän pienemmille, sillä Enni haluaa useimmiten syödä soseensa itse ilman että joku auttaa. Otamme adapterit kuitenkin mukaan matkalle vaihteluksi; niillä voi joskus olla arvaamaton arvo myös tytön hämäämisessä surun tullessa puseroon.




- ChooMee -korkit smoothiepusseihin ovat meillä kotonakin käytössä viikottain. Vaikka Enni osaa nykyään yleensä syödä smoothiepussista ihan siististi ilman korkkiakin, otamme varmasti reissuun pari korkkia mukaan. Ihan jo senkin takia, että silloin pussin saa tarvittaessa suljettua ilman erillisenä pyörivää smoothiepussin omaa korkkia.

- Eväiksi otamme ainakin smoothiepusseja, Onni-velliä ja Onni-välipaloja. Lisäksi mukaan tulee maissinaksuja, Talk-muruja ja apinaevästä, jotka ovat kaikki kohtuullisen siistejä syötäviä ja joista Enni tykkää paljon. Lapselle saa tietojeni mukaan ottaa lentokoneeseenkin vapaammin evästä kuin aikuiselle, eli en usko, että ruokien kanssa tulee matkan aikana ongelmia vaikka niitä pakkaisi mukaan enemmänkin. Vesipullo pitää myös aina muistaa pitää mukana, niin lapselle kuin aikuisillekin.


5. Kosteuspyyhkeet + käsidesi + matkalääkkeet

Nämä pitää mainita ihan omassa kohdassaan, sillä reissussa ollessa käsihygieniasta huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää. Pieni lapsi ei osaa olla hygieniasta ihan niin tarkka kuin aikuinen, eli puhdistustarvikkeita on hyvä olla mukana ja niitä pitää muistaa käyttää. Puistoreissun jälkeen on paljon kivempi mennä kahvilaan jätskille jos kädet saa pyyhittyä ja ehkä desinfioituakin ennen ruokailua. Käsihygienia on yksi tärkeimmistä keinoista estää vatsatautia matkalla, eikä siitä haittaa ole muitakaan infektioita torjuttaessa. Asianmukaiset lääkkeet ja laastarit on myös hyvä olla reissussa kuin reissussa mukana.


* LittleLife:n leppäkerttuvaljasreppu, Nana-ruokatutti ja Cherub Baby:n lusikka-adapteri saatu blogin kautta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailman paras raparperipiirakka

Vauvan kanssa Hoplopissa

Kuinka minä pääsin lääkikseen