Syksyn uusi harrastus; sienestys

Jokunen viikko sitten kirjoitin Ennin ensimmäisistä harrastuksista ja tällä viikolla ajattelin kirjoittaa omasta uudesta harrastuksesta, jonka aloitin tänä syksynä. Kävimme miehen kanssa muutama viikko sitten ensimmäistä kertaa ikinä sienestämässä kaveripariskunnan opastamana ja jäin hommaan heti koukkuun! Sienestäminen on mukavaa syksyistä ulkoilua, josta saa "kaupan päälle" herkullisia kotiinviemisiä. Oma lempisieneni on ehdottomasti suppilovahvero (jota en siis myöskään ollut edes maistanut vielä noin kolme viikkoa sitten) ja sienestämisintoni kohdistuukin pelkästään kyseiseen sieneen. Metsässä liikkuminen on ollut myös tosi mukavaa ja rentouttavaa touhua, ja käymme tämän syksyn aikana varmasti vielä monta kertaa sienimetsällä.

Olen nyt tähän mennessä ehtinyt käydä sienestämässä kolme kertaa ja tuntuu että joka kerralla on tapahtunut kehitystä. Ensimmäinen kerta oli tietysti ihan harjoittelua ja kaveripariskuntamme löysi melkein kaikki sienet meidän puolesta, mutta toisella kerralla uskaltauduimme jo metsään ihan kahdestaan mieheni kanssa. Menimme samaan paikkaan kuin ensimmäisellä kerralla, sillä tiesimme, että sieltä niitä sieniä ainakin löytyy. Ehkä kaikkein vaikeimmalta osuudelta sienestämisessä näin alussa tuntuukin sopivan sienestyspaikan löytäminen. Periaatteessahan sieniä kasvaa melkein missä metsässä tahansa, mutta eihän sitä silti voi jonkun takapihalle mennä poimimaan sieniä ja jos paikka on liian keskeinen, se on todennäköisesti poimittu tyhjäksi jo monta kertaa. Maaston pitää myös olla oikeanlainen jos haluaa löytää tiettyjä sieniä, kuten meidän tapauksessa niitä suppilovahveroita. Kolmannella sienestyskerrallani menimmekin ystäväni kanssa meille molemmille ihan uuteen paikkaan etsimään suppiksia valiten sopivan kohdan kasvillisuuden perusteella. Ja hyvinhän sieltä niitä suppiksiä löytyikin!

Ensimmäisellä sienestyskerralla poimin monenlaisia sieniä kun mukana oli tunnistusekspertti, mutta kahdella seuraavalla kerralla poimin pelkkiä suppilovahveroita. Tein näin kahdestakin syystä: suppilovahvero on sieni, jonka tunnistan lähes 100% varmuudella ja sieni, joka maistuu todella hyvältä. Suppilovahvero on helppo ruokasieni, jota voi käyttää melkeinpä sellaisenaan monenlaisessa ruuanlaitossa. Toistaiseksi olemme tehneet suppiksista vain kermaista kastiketta pastan kanssa, mutta seuraavina testivuorossa ovat suppilovahveropiirakka ja suppilovahverorisotto.

Suppilovahverot ovat aika pieniä sieniä ja niiden löytäminen metsästä on välillä hankalaa. Ne kasvavat yleensä sammaleisessa kuusimetsässä ja välillä niitä onkin saanut oikein kaivella esiin sammaleiden alta. Suppilovahverot kasvavat yleensä pienissä ryppäissä, eli kun löytää yhden, kannattaa pysähtyä hetkeksi ja tutkia tarkasti lähialueet muiden suppisten varalta. Maan lähelle kyykistyminen usein auttaa uusien sienten paikallistamisessa ja parhaassa tapauksessa lähes samalta paikalta voi löytää vaikka 40 suppilovahveroa. Suppilovahveroiden kasvukausi on syys-loka-marraskuu, eli niitä löytyy hyvin juuri nyt. Kannattaa siis lähteä etsimään!

Pieninä ryppäinä kasvavat suppilovahverot.

Luonnossa liikkuminen on hyvä ja terveellinen harrastus, jota itse ainakin aikuisiällä olen harjoittanut ihan liian vähän. Sienestäminen on siitäkin kivaa tekemistä, että sen puitteissa pääsee liikkumaan metsään ja raittiiseen ilmaan. Sääkin on yleensä lähinnä pukeutumiskysymys eikä pieni sade haittaa sienestystä millään tavalla. Haluan ehdottomasti opettaa Enninkin liikkumaan luonnossa ja tunnistamaan perus kasvi- ja eläinlajeja, sitten kun tyttö on vähän isompi. Ehkä hänestä jo muutaman vuoden kuluttua olisi iso apu sienimetsälläkin; perspektiivi olisi ainakin aikuista sopivampi pienikokoisten ja koloissa kasvavien suppisten bongaamiseen.