Psykiatrian valinnainen kurssi; kliiniset taidot psykiatriassa

Helsingin lääkiksessä toukokuu on aina varattu valinnaisille opinnoille pakollisen opetuksen loppuessa jo huhti-toukokuun vaihteessa. Tutkintoon kuuluu tietty määrä valinnaisia opintoja, tarkemmin 5 opintopistettä per vuosi eli yhteensä 30 opintopistettä. Periaatteessa myös nämä valinnaiset kurssit ovat siis tiettyyn pisteeseen asti "pakollista" suoritettavaa. Itse saan osan valinnaisista hyväksiluettua aikaisemmista opinnoista, mutta joitain valinnaisia kursseja pitää minunkin suorittaa ja mikäs siinä kun valinnaisten kurssien joukosta löytyy aina jokin itseä kiinnostava aihe.

Tänä vuonna päätin ilmoittautua psykiatrian valinnaiselle kurssille "Kliiniset taidot psykiatriassa". Kurssi kesti pari viikkoa ja koostui simulaatio-opetuksista, joiden aikana harjoittelimme psykiatrisen potilaan kohtaamista näyttelijän kanssa. Jokaisella opetuskerralla keskityttiin tiettyyn psykiatriseen häiriöön, esimerkiksi masennukseen, psykoottisuuteen tai ahdistuneisuuteen. Kurssi oli aika pieni, sillä meitä osallistujia oli vain seitsemän, eli pääsimme kaikki melkein joka kerralla lääkärin rooliin simulaatiotilanteissa. Simulaatiossa luokan yhdelle seinustalle tehtiin "vastaanottotila", johon opiskelija haki näyttelijäpotilaan aulasta ja tilanne eteni kuin normaali vastaanotto. Muut opiskelijat ja opettajat seurasivat tilannetta vierestä ja kohtaamisen jälkeen purimme tilanteen ja mietimme, mikä meni hyvin, mitä olisi voinut tehdä toisin ja miltä itsestä olisi tuntunut olla kyseinen lääkäri.

Valitsin juuri tämän kurssin osaksi siksi, että psykiatria kiinnostaa minua erikoisalana ja osaksi siksi, että olen kesällä menossa töihin psykiatriselle osastolle. Kurssilta sai tosi hyviä ja konkreettisia eväitä tulevan kesän töitä ajatellen ja tykkäsin kurssista muutenkin. Kävimme kurssin aikana läpi kuusi isompaa aihekokonaisuutta: masentunut potilas, psykoottinen potilas, tunne-elämältään epävakaa potilas, päihdepotilas, ahdistunut potilas ja somaattisesti epäselvästi oireileva potilas. Näyttelijäpotilaat vetivät kyllä roolinsa tosi uskottavasti jokaisella opetuskerralla ja vastaanottotilanteet tuntuivat välillä hyvinkin aidoilta. Vieressä istuvat opiskelukaverit ja opettajat toivat kuitenkin sopivasti turvaa ja tukea hankalimpien simulaatiotilanteiden kanssa.

Pääsin itse toimimaan "lääkärinä" masentuneen, epävakaan ja somaattisesti epäselvästi oireilevan näyttelijäpotilaan kanssa. Näistä selvästi vaikeimmaksi kohtaamiseksi koin somaattisesti epäselvästi oireilevan potilaan kohtaamisen. Somaattisesti epäselvästi oireileva potilas tarkoittaa siis potilasta, jolla on monenlaisia erilaisia ruumiillisia oireita, joiden alkuperää ei ole saatu selvitettyä. Siis esimerkiksi, että potilaalla on selittämätöntä rintakipua, mutta sydämen tutkimuksissa ei löydy mitään, tai että potilaalla on kovia kipuja, joihin ei löydy mitään selitystä. Tällaisen potilaan kohtaaminen on lääkärille todella vaikeaa, sillä potilaan oireet ovat todellisia, mutta niiden alkuperä on lääketieteellisesti tuntematon ja siten hoidon suunnittelu on vähintäänkin haastavaa. Toivon, että tulevaisuudessa lääketiede kehittyy niin, että alkuperä onnistutaan löytämään ainakin osalle tällaisista potilaista, sillä tällainen tilanne on todella kuormittava niin potilaalle kuin lääkärille.

Psykiatriset potilaat eroavat monista muista potilaista siten, että iso osa potilaan tutkimista on potilaan haastattelu. Masennusta ei voi kuulla stetoskoopilla tai psykoottisuutta nähdä korvalampulla vaan oireet on löydettävä kysymällä oikeat kysymykset oikealla tavalla. Mielestäni tämä tekee psykiatriasta kiinnostavan erikoisalan ja korostaa lääkärin omaa osaamista; instrumenttina kun ei vastaanottotilanteessa toimi mikään refleksivasara tai röntgenkuva vaan lääkäri itse. Tietysti myös psykiatriaan kuuluu somaattisten eli jostain elimestä johtuvien sairauksien poissulkeminen ja se tapahtuu usein ihan fyysisellä tutkimisella, labrakokeilla tai kuvantamisella. Mutta kun nämä eivät anna tilanteeseen vastausta, jää jäljelle vain lääkärin oma havainnointi- ja haastattelukyky.

Psykiatria on itsestä tuntunut tietyllä tavalla paitsi kiinnostavalta, myös melko raskaalta erikoisalalta. Tietysti lääkärinä usein kohtaa lähtökohtaisesti vaikeita ja surullisia tilanteita, sillä ihmiset tulevat yleensä lääkäriin jonkun vaivan tai ongelman kanssa. Eri erikoisalat tuntuvat varmasti eri ihmisistä eri tavalla raskailta, sillä olemme kaikki yksilöitä. Psykiatria on itsestä tuntunut raskaalta ehkä juuri sen takia, että psykiatrisia potilaita haastatellaan enemmän kuin muita, jolloin potilaan tunteita ja ajatuksia tulee peilatuksi itse enemmän kuin jos vaan kuuntelisi sydänääniä stetoskoopilla. Toki psykiatriset vastaanottotilanteet ovat usein myös luonteeltaan vaikeita. Itsemurhaa yrittäneen potilaan tai vainoharhaisesti käyttäytyvän potilaan kohtaaminen on henkisesti useimmille raskasta ja joskus pelottavaakin. Onneksi psykiatrialla onkin aina vahva yhteistyö muiden erikoisalojen kanssa ja vastaanottotilanteissa on usein mukana sairaanhoitaja tai joku muu kolmas osapuoli, joka rauhoittaa tilannetta kaikkien kannalta.